lauantaina, lokakuuta 31

Joosef Egyptissä.

Tarina Joosefista alkoi jo kaksi lukua aikaisemmin (Genesis 37), jossa Joosefin veljet kadehtivat tätä ja myivät tämän orjaksi. Genesis 39 palaa tähän kertomukseen Joosefista.

Joosef siis joutui Egyptiin orjuuteen, mutta Jumala oli Joosefin kanssa ja niinpä hän menestyi kaikessa mitä hän teki. (Genesis 39:1-3)
Tämä on tietenkin varsin hämmentävää, sillä Jumala oli Joosefin kanssa mutta Tämä ainoastaan palkitsi Joosefin, ei ilmoittanut Joosefin omistajalle että; Hei sinä, tiedätkös että ihmisten omistaminen on väärin.

Joosef siis nousi Potifarin suosioon ja tämä jätti talouden hoidon kokonaan Joosefin hoitoon.
Potifarin vaimo iski silmänsä Joosefiin ja yritti vietellä tämän. Joosef kieltäytyi ja tästä loukkaantuneena Pofarin vaimo lavasti lopulta Joosefin syylliseksi raiskauksen yritykseen.
(Genesis 39: 4-18)

Joosef jouti siis vankilaan, mikä on varsin lievä tuomio noin Raamatullisesti, jossa hän toteutti saman tempun Jumalan avulla kuin aikaisemminkin. Joosef siis pääsi vankilan johtajan armoihin ja sai luottamustehtäviä, lopulta Joosef vastasi koko vankilan hoitamisesta. (Genesis 39: 19-23)
Se kuinka Joosef saavutti vankilan johtajan suosion jääköön jokaisen mielikuvituksen tuotokseksi, Raamattu kun ei valista meitä tämän asian suhteen.
Toisaalta Jumala kun kulki Joosefin mukana niin minkä takia Tämä ei vain teleportannut Joosefia pois vankilasta.

Genesis 40.
Joosef on edelleen vankilassa ja hänen seuraansa liittyvät myös Faaraon juomanlaskija ja leipuri.
Nämä näkevät vankilassa unta ja kertovat näitä Joosefille joka tulkitsee unet ja ennustaa niistä tulevan. Juomanlaskija saa paikkansa takaisin ja laipuri hirtetään kolmen päivän kuluttua tästä unen tulkinnasta, aivan kuten Joosef oli sanonut.
Joosefin mukaan unet ovat Jumalan valtakuntaa, tai jotakin vastaavaa.

Jumala on siis ilmeisesti tietoinen tulevaisuudesta ja ilmentää tätä ihmisille myös näiden unissa.
Tästä herää mielenkiintoisia ongelmia mm: koskien kristittyjen väitettä ettei Jumala riko ihmisten vapaata tahtoa vastaan. Tulevaisuus kun näyttää tämän mukaan olevan varsin...... yllätyksetön.
Joten se että minä kirjoitan tätä blogia täytyy myös olla välttämättömyys, kausaalinen syy sille että Jumala on olemassa. Mikäli joku uskoo helvettiin, niin silloin Jumala on tehnyt minut varta vasten lähettääkseen minut helvettiin.
Mikäli ennustukset ovat mahdollisia silloin tulevaisuus on jotakin jonka tarvitsee olla muuttumaton. Muussa tapauksessa on täysin mahdollista ettei ennustukset toteudu.


Genesis 41.
Tämä on toisinto Genesis 40 tarinasta, unen näkijänä on ainoastaan Faarao.
Faarao saa kuulla Joosefin unen tulkinnasta ja hänet tuodaan Faaraon puheille. Joosef kertoo että Faaraon unet tarkoittavat Egyptin tulevan 7 rikasta vuotta ja 7 köyhää nälänhädän vuotta.
Ja koska Faarao oli nähnyt tämän unen kahdesti, oli selvää että Jumala oli saattamassa tämän aikaan hyvin pikaisesti.
Se miten unien näkeminen on varmistus tulevista tapahtumista jää edelleenkin hieman kyseenalaiseksi. Mikä ei jää kyseenalaiseksi on se että Jumala aiheutti Egyptissä 7 vuoden nälänhädän, noin Raamatun mukaan.

Genesis 42 ja 43.
Seitsemän hyvää vuotta olivat menneet ja nälkävuodet alkoivat. Joosef oli Faaraon antamien oikeuksien nojalla varastoinut viljaa ylenpalttisesti, niin kuin meren hiekkaa: Näin osaa Raamattu meitä valistaa.
Jumala siis aiheutti nälänhädän, mutta oli antanut Egyptiläisille Joosefin korjaamaan tilanteen, mistä herää kysymys: Minkä takia Jumala ei vain estänyt nälänhädän syntymistä??
Vaikuttaa aivan kuin Jumala haluasi näytellä voimiaan, vain koska hän voi tehdä niin täysin välittämättä siitä mitä seurauksia näillä esityksillä on.

Tämä nälänhätä kuitenkin koetteli muitakin kuin Egyptiläisiä ja Egyptin rikkaus viljassa mitattuna kiiri kaikkialle, myös Jaakobin korviin. Niinpä Jaakobin muut pojat lähtivät ostamaan viljaa Egyptistä. Genesis 42 ja 43 ovat kertomuksia siitä kuinka Joosef tekee kauppoja Egyptissä veljiensä kanssa, jotka myivät tämän orjaksi näiden tietämättä että kyseessä on heidän veljensä.

Genesis 44 ja 45 Joosef päättää tasoittaa tilannetta ja lähti hakemaan oikeutettua korvausta veljiltään jotka olivat hänet Egyptiin myyneet. Lopulta Joosef ilmaisee itsensä veljilleen ja antaa näille anteeksi. Joosefin veljet palaavat kotiinsa ja kertovat isälleen että heidän veljensä on sittenkin elossa.
Juuda, Joosefin isä jota kutsutaan tässä tarinassa myös Israeliksi halusi vielä eläessään nähdä poikansa jonka tämä luuli kuolleen.

Genesis 46, Juuda, siis Israel lähtee Jumalan ohjaamana Egyptiin Joosefin luo.
Tätä seuraa lyhyt pätkä sukuluetteloa, jonka jälkeen Joosef tapaa isänsä.
Genesis 47, Joosef meni faaraon puheille ja järjesti isälleen ja veljilleen maata ja tehtäviä faaraon hovista.
Genesis 48, kaiken näköistä. Ei oikeastaan ,en vain keksinyt mitään sanottavaa.
Genesis 49, vaikuttaa ensin täysin merkityksettömältä. Kyseessä on pitkä lista kielikuvia ja niin epämääräisiä viittauksia että niillä voi tarkoittaa aivan mitä tahansa. Tämä päättyy kuitenkin mainintaan kahdestatoista sukukunnasta.
Sionistiset liikkeet perustuvat tähän ajatukseen samoin kuin eräät maailmanloppua palvovat kristilliset kultit jotka rahoittavat Israelia toivoessaan että kyseisellä alueella syttyy sota joka johtaa Raamatulliseen ennustukseen taistelusta anti-kristusta vastaan.
Toisin sanoen iloisesti lauleskellen ja toivoen maailmanloppua. Hienoja ihmisiä.

Genesis 50, päättää kertomuksen niin Israelista, siis tässä tapauksessa Joosefin isästä, kuin Joosefinkin tarinan.
Tähän päättyy Genesis.

perjantaina, lokakuuta 23

Joosef ja Juuda

Genesis 37.
Joosef oli Jaakobin nuorin poika ja tämä oli Jaakobille hyvin rakas. Tästä johtuen hänen veljensä kadehtivat häntä ja olivat vihamielisiä. Joosef näki myös unia joissa tämän veljien lyhteet kumarsivat, hänen lyhdettään ja toisen jossa aurinko, kuu ja yksitoista tähteä kumarsivat hänelle.
Tämä takia Joosefin veljet kadehtivat vielä entistä enemmän veljeään. Genesis37: 1-11.

En tiedä miten muut tällaiseen kertomukseen suhtautuisivat, mutta jos joku tulisi kertomaan minulle että on nähnyt unen jossa minä kumarran häntä, niin todennäköisesti minä kumartaisin.
En tosin kunnioituksesta vaan lähinnä pilkaksi.
Mutta miten reagoivat Joosefin veljet?

Joosefin veljet päättivät tappaa veljensä, koska tämä näki unia. Yksi hänen veljistään ei kuitenkaan ollut halukas ryhtymään tämänkaltaiseen veritekoon ja niinpä Joosef heitettiin tyhjään kaivoon.
Mutta mitä tehdä kaivo Joosefille?
Sattumalta paikalle oli osunut ismaelilainen kauppakulkue ja niinpä Joosefin veljet päättivät myydä tämän ismaelilaisille orjaksi. Näin tehtiinkin ja kauppahinta oli 20 hopeasekeliä.

Löysin Raamatulliset mitat, en tiedä kuinka luotettavat nämä mitat ovat, sekelille joka on painoyksikkö, noin 10 grammaa. Siispä 200 grammasta hopeaa myivät Joosefin orjaksi. Tämä tekee nyky hinnoissa noin 100€. Ainakin 21.10.2009 kurssin mukaisesti jos mitat pitää paikkansa.

Joosefin veljet repivät tämän vaatteet ja kastoivat ne teurastetun vuohen vereen, niin heidän isänsä ei saanut tietää mitä he olivat tehneet ja suri poikansa kuolemaa.
Joosef päätyi lopulta Egyptiin faaraon hovivartijan päämiehen orjaksi.
Genesis37: 31-36.

Genesis 38.
Jälleen yksi tarina joka monella tapaa on sekä hämmästyttävä että hämmentävä.
Juudalla ei mennyt kovin hyvin. Oikeastaan Juudan suvulla ei mennyt kovin hyvin sillä Jumala katsoi Juudan esikoisen olevan epäsopiva, syytä tähän ei mainita, ja niinpä Juudan esikoinen kuoli Jumalan avustamana.
Juudalla oli kuitenkin vaimo ja jonkin erikoisen säännön mukaan ilmeisesti mikäli veljen vaimo kuolee, tulee tämän elossa olevan veljen tehdä lapsia veljensä vaimon kanssa. Genesis38:7-8.
Kuten sanoin varsin on hämmästyttävä teos tämä.

Hänen veljensä, Oonan, ei kuitenkaan tästä ehdotuksesta pitänyt, sillä jonkin toisen kummallisen säännön mukaan tällaisesta liitosta syntynyt lapsi on tämän kuolleen veljen. Joten Oonan keksi ratkaisun tähän dilemmaan.
Genesis38: 9. Mutta kun Oonan tiesi, ettei jälkeläinen olisi oleva hänen, niin hän antoi, aina kun yhtyi veljensä vaimoon, siemenensä mennä maahan, ettei hankkisi jälkeläistä veljelleen.
Edelleen siis varsin hämmästyttävää.
Jumala ei kuitenkaan tästä kovinkaan suuresti tykästynyt ja tappoi Oonanin. Jostain syystä tällä hetkellä päässäni pyörii Monty Python: Elämän tarkoitus. (The Meaning of Life)

Juuda lupasi, Taamarille, Juudan esikoisen vaimolle että kolmas Juudan pojista antaisi tälle lapsia kunhan tämä vain varttuisi. Juuda kuitenkin pelkäsi että tämäkin kuolisi. Taamar huomasi Juudaan aikeet ja niinpä hän otti asiakseen hoitaa oman ongelmansa.

Genesis38: 14. Silloin hän riisui pois leskenvaatteensa ja verhoutui huntuun peittäytyen siihen ja istui Eenaimin portille, Timnaan vievän tien varteen. Sillä hän oli nähnyt, että vaikka Seela oli täysikasvuinen, ei häntä annettu hänelle vaimoksi.
15. Kun nyt Juuda näki hänet, luuli hän häntä portoksi; sillä hän oli peittänyt kasvonsa.

Juuda siis meni ostamaan seksiä, eikä hän tunnistanut jostain syystä että tämä oli hänen kuolleen poikansa vaimo. Juuda kuitenkin päätyi luovuttamaan sinettinsä ja muita tavaroita tälle maksuksi.
Taamar tuli raskaaksi ja niinpä alettiin kyhäämään roviota haureuden harjoittamisesta.
Genesis 38:19-25.

Se mitenkä huoraaminen ei ole haureutta mutta leskenä jonkun perheen hyväksymättömän kanssa makaaminen on, on jotakin joka vaikuttaa hyvin ristiriitaiselta.
Ja mikä tämä raskaana olevien naisten polttaminen roviolla oikein on??
Vaikuttaa jokseenkin kohtuuttomalta rangaistukselta teosta josta ei pitäisi ensinnäkään rangaista. No olihan kyseessä ehkäpä petos mutta siitä ei sitten mainita yhtään mitään.

tiistaina, lokakuuta 20

Jaakobin poikien kosto retki.

Genesis 34.
Tämä kyseinen kappale on sitten jotakin jota on hyvä tarkastella hieman tarkemmin. Kyseessä on jälleen yksi Raamatun esittämä näytös jota voidaan hyvinkin pitää moralistisena.
Ei niin että se välttämättä olisi kovinkaan moraalinen.

Jaakobilla oli myös tyttäriä ja eräs näistä ,Diina. Tämä matkustaessaan maassa jossa he olivat tuli raiskatuksi, kyseisen maan kuninkaan pojan Sikemin toimesta. Sikem kuitenkin rakastui Diinaan ja pyysi isäänsä, Hamoria, hankkimaan tämä itselleen vaimoksi. (Genesis 34:1-4)
Hamor meni Jaakobin puheille, kertoi mitä oli tapahtunut ja pyysi Jaakobia harkitsemaan Sikemin esitystä tarjoamalla niin paljon lahjuksia kuin Jaakob vain pyytäisi. Tarkoituksena yhdistää Jaakobin ja Hamorin suvut, taikka pikemminkin heimot toisiinsa. (Genesis 34: 5-12)

Tässä on tietenkin hyvin monta seikkaa, jotka vain yksinkertaisesti on väärin.
Vastuu teosta on kokonaan Sikemin, jonka tässä tapauksessa tulisi olla pyytämässä anteeksi tekoaan sekä ottaa siitä vastuu, ei hänen isänsä.
Kyseessä on lahjukset eikä korvaus, sillä teon vääryyttä ei niinkään tässä käsitellä.
Nämä ovat tietenkin täysin perusteltuja syitä vaatia korvausta sekä rangaistusta.
Mikä on siis Jaakobin vastaus.

Jaakob itse ei tähän oikeastaan vastaa mitenkään, mutta hänen pikansa sen sijaan vastasivat.
Jaakobin pojat sanoivat hyväksyvänsä Hamorin tekemän ehdotuksen, heimojen liitosta ja Diinan antamisesta Sikemin vaimoksi, mutta ainoastaan sillä ehdolla että kaikki Hamorin heimon miehet ympärileikataan. Olisihan se häpeällistä jos nämä eivät olisi saman näköisiä, näin osaa Raamattu kertoa.
Hamor ja Sikem suostuivat tähän ehtoon ja niin kaikki Hamorin heimosta ympärileikattiin.
Tämä oli kuitenkin juoni ja kun kaikki miehet kärsivät ympärileikkauksen aiheuttamasta kivusta, hyökkäsi kaksi Jaakobin poikaa miekoin aseistautuneina ja surmasi jokaisen Hamorin heimon miehen, ruhtinas Hamor ja tämän poika mukaan luettuna. (Genesis 34:22-25)

Mitä muuta Raamattu osaa kertoa Genesis 34:ssä??
28. Ja he anastivat heidän pikkukarjansa ja raavaskarjansa ja aasinsa ja kaikki, mitä oli sekä kaupungissa että kedolla.
29. Ja kaikki heidän tavaransa, kaikki heidän lapsensa ja vaimonsa he veivät saaliinaan, ja he ryöstivät samoin kaiken muun, mitä taloissa oli.

Jaakob ei tästä kuitenkaan ollut kovin tyytyväinen sillä tämä teko saattoi Jaakobin heimon riitoihin kanaanilaisten ja perissiläisten kanssa. Jaakob pelkäsi ettei hänellä ollut riittävästi miehiä puolustautuakseen mikäli nämä hyökkäisivät.

Tämä on hyvin monella tasolla totaalisesti väärin.
Toki Jaakobilla ja tämän sukulaisilla on täysin perusteltu oikeus kokea jopa vihamielisyyttä Hamoria ja varsinkin tämän poikaa Sikemiä kohtaan, mutta missä on Diina? Diina on ainoa henkilö tässä tarinassa jolla itseasiassa on syytä pyytää korvauksia ja rangaistusta, onhan hän uhri tässä tarinassa.
Ainoa henkilö puolestaan jota kohtaan rangaitusta edes voitaisiin perustellusti soveltaa on Sikemia kohtaan.
Tämä totaalisesti rikokseen suhteeton rangaistus, jonka nämä Jaakobin pojat toteuttavat, on rikoksena paljon vakavampi ja paljon suurempi kuin rikos josta he lähtivät rangaistusta suorittamaan. Tarinan mukaan tämä rangaistus toimi ei kuitenkaan ollut mitenkään tuomittavaa, sillä oli vain hieman haitallisia sivuvaikutuksia, saattaen Jaakobin heikkoon asemaan.
Entäpä sitten lasten ja vaimojen veiminen saaliina. Tämä on aivan sama rikos mistä Jaakobin pojat lähtivät rankaisemaan, mutta ainoastaan moninkertaisena.

Mutta kaiken tämän, joukkomurhan, petoksen, varastamisen sekä lasten ja naisten viemisen vastoin näiden tahtoa korvataan yhdellä ainoalla selityksellä.
Sikem raiskasi yhden Jaakobin tyttäristä.
Tässä sitä Raamatun moralistisuutta jälleen esitellään.

Genesis 35.
Jumala ilmestyy Jaakobille tämän hädän hetkellä ja ohjaa tämän pois maasta joka on muuttunut Jaakobille vihamieleiseksi. Jumala muuttaa Jaakobin nimeksi Israel ja lupaa tälle lapsia.
Jumal kuitenkin ilmeisesti unohti rangaista Jaakobia taikka tämän sukulaisia näiden teoista.
Ai niin mutta olihan tuo täysin oikeutettua. (Genesis 35: 1-11)
Genesis 35: 12- 29, kyseisen luvun loppuun asti onkin sitten kertomusta Jaakobin suvunjatkamisesta ja hän saa 11 poikaa.
Sivu huomautuksena: Jaakob nimetään Israeliksi mutta Israel on merkitykseltään varsin moninainen Raamatussa. Joskus Israelilla viitataan yksittäiseen henkilöön, joskus heimoon taikka sukukuntaan ja satunnaisesti sillä viitataan myös valtioon/ kuningaskuntaan.

Genesis 36 on Eesaun sukuluettelo.

maanantaina, lokakuuta 19

Varsin tylsistyttävä Raamattu, satunnaisia kohokohtia.

Genesis 25.
Kertomus Iisakin pojista Jaakobista ja Eesauksesta alkaen Genesis25:20.
Kertomuksen mukaan Iisakin vaimolle Rebekalle syntyi kaksoset, joista Eesau syntyi ensimmäisenä ja Jaakob tämän jälkeen.
Eesaun esikoisuudesta tehdään Raamatussa kovinkin merkityksellinen seikka.
Eesaus myy Raamatun mukaan esikoisuutensa Jaakobille keitosta ja leivästä, nälkää nähdessään.
Esikoisuus on tietenkin jotakin jota ei voi myydä, vaan kysessä on ainostaan siitä kumpi on syntynyt ensin.
Rebekan kiintymyksestä Jaakobiin esikoisen, Eesau, sijasta on myös seikka jota korostetaan selvästi, syy tähän selviää hieman myöhemmin.
Genesis 25:28-34.

Genesis 26.
Mutta maahan tuli nälänhätä ja Iisak näki näyn Jumalalta jossa Jumala määräsi tämän jäämään maahan. Niin Iisak asettui Gerariin.
No Raamattu osaa myös kertoa että Iisak teki Abrahamit Gerariissa kertomalla että hänen vaimonsa on hänen sisarensa...... Eikö tämä tarina jo ala kyllästyttämään. Tämä on jo kolmas kerta ja tämä on vasta ensimmäinen kirja Raamatussa, eikö nämä kirjoittajat keksineet paremapaa juonta.
Gerariin kuningas tästä tyrmistyy, pelästyy ja antaa Iisakille lahjoja, mutta minkä takia??
No sen takia että Iisakin vaimo oli kaunis ja koska olisi ollut mahdollista että joku hänen kuningaskunnassaan olevista miehistä olisi voinut maata tämän kanssa.Toisin sanoen esittämällä hypoteettisen skenaarion joka on mahdollista tapahtua voit pyytää siitä korvauksia.
Tämä on aivan sama kuin jos minä tekisin seuraavaa:
On täysin mahdollista että meteoroidi osuu minua päähän ja minä kuolen(kyseessä on hyvin pieni meteoroidi), näin ollen minä voin käydä vaatimassa että vakuutusyhtiö maksaa minulle korvauksia kuolemantapaukseni johdosta minulle itselleni, koska on mahdollista että minä voin kuolla meteoriitin iskusta.
Genesis 26: 7-13.

Iisakilla meni hyvin ja lopulta hänen omaisuutensa niin eläinten kuin ihmistenkuin muodossa oli varsin mittava. Niin mittava että Gererrin kuningas koki Iisakin uhkaksi ja ajaakseen tämän pois maastaan. Hän täytti kaikki Abrahamin aikana kaivetut kaivot jotka olivat Iisakin.
On hyvä huomioida että tuohon aikaan kuningas on hieman eri asia kuin keskiajalla Euroopassa vallinneet kuninkaat. Kyse on kyläyhteisöjen taikka kaupunkien hallitsijoista.
Lopulta kuitenkin Iisak ja Gererrin kuningas sopivat riitansa. Genesis 26: 14- 35.

Genesis 27.
Iisak oli vanha ja kuolemassa ja pyysi saada juhla-aterian. Hän pyysi Eesausta tekemään tämän itselleen siunausta vastaan. Rebekka kuuli tämän ja kertoi Jaakobille jonka kanssa Rebekka suunnitteli petoksen.
Jaakob tekeytyi Eesaukseksi ja tarjosi Iisakille aterian ja tämä antoi tälle siunauksensa joka oli seuraava.

Genesis 27: 28. Jumala antakoon sinulle taivaan kastetta ja maan lihavuutta, jyviä ja viiniä yllin kyllin.
29. Kansat palvelkoot sinua, kansakunnat sinua kumartakoot. Ole veljiesi herra, ja äitisi pojat kumartakoot sinua. Kirottu olkoon, joka sinua kiroaa, siunattu, joka sinua siunaa."

Kaikkein selvin epäkohta on tietenkin .... no koko tämän sisältö. Vaikka tämä Jumala olisikin olemassa niin ei sillä siitäkään huolimatta ole oikeutta päättää kenenkään puolesta yhtään mitenkään, muutoinhan tämä suoraan vaikuttaisi ihmisten vapauteen valita.
Ei niin että kukaan voisi asialle tehdä konkreettisesti mitään, mutta silloin päästään konseptiin jossa voima toteuttaa antaa oikeuden toteuttaa toimintaa.
Toistaiseksi en ole löytänyt kovinkaan montaa henkilöä joka on valmis myöntämään tämän, vaikka koko kritillinen usko perustuu tälle ajatukselle jossa; Koska Jumalalla on voima toteuttaa jotakin, mitä ikinä tämä Jumala tekee täytyy olla ehdottomasti hyvää ja oikein.

Iisak siunaa myös Eesauksen mutta mitä Iisakilla on Eesaukselle antaa pahastuttaa Eesauksen mielen ja tämä suunnittelee tappaa veljensä. Rebekka kuuli tästä aikeesta ja kertoi Jaakobille sekä järjesti itsensä sekä Jaakobin pois Eesauksen luota.
Genesis 27:41-46 ja Genesis 28: 1- 5.

Genesis 28.
Tämä on kertomus Eesauksen vaimonhaku matkasta. Ja mitenkä Eesaus onnistui?
Ilmeisesti varsin hyvin tai Genesis 28 kertoo seuraavaa: 9. ja niin Eesau meni Ismaelin luo ja otti Mahalatin, Aabrahamin pojan Ismaelin tyttären, Nebajotin sisaren, vaimokseen entisten lisäksi.
Eesaus myös näki näkyjä Jumalasta ja tikapuista taivaaseen jota pitkin enkelit kävelivät ylös ja alas. Jälleen kerran soi: Led Zeppelin: Stairway to Heaven.
Tässä samassa unessa Jumala lupaa Eusaukselle maata ja kansakuntia sukunsa jatkoksi.

Genesis 29.
Kertomus Jaakobista ja hänen puolisonhaku matkastaan. Jaakobia puolestaan kohtasi hieman ankarammat olot sillä hän palveli yhteensä 14 vuotta tulevien vaimojensa isää, siis 7 vuotta molemmista, saadakseen nämä puolisokseen.
Toisin sanoen työllä voi ostaa naisia.

Genesis 30.
Tämä on lähinnä kertomus siitä kuinka Jaakob saa lapsia ensin molempien vaimojensa, sitten näiden orjattarien kanssa ja lopulta vielä toisen vaimonsa kanssa näin ollen saaden viisi poikalasta.
Mutta kyllä Genesis 30 sisältää myös oppia eläinten jalostuksesta joka menee seuraavasti.

37.
Mutta Jaakob otti itselleen tuoreita haavan, mantelipuun ja plataanin oksia ja kuori niihin valkeita juovia, paljastaen oksien valkoisen rungon.
38. Ja kuorimansa oksat hän pani eläinten eteen vesikaukaloihin eli juoma-astioihin, joista ne tulivat juomaan; ja ne olivat kiimallaan tullessansa juomaan.
39. Ja eläimet pariutuivat oksien edessä ja synnyttivät juovikkaita, pilkullisia ja kirjavia karitsoita.

En haluaisi kritisoida Raamatun periytymis oppia...... no itseasiassa haluan. Tämä on jokseenkin huvittavaa. Tämä on myös jotakin jonka kuka tahansa joka omistaa karjaa voi käydä testaamassa. Jos kuorit oksia ja eläimet pariutuvat näiden oksien edessä syntyykö silloin kirjavia, pilkullisia ja juovikkaista karitsoja.
Päteekö tämä ainoastaan lampaisiin?? Entä jos kyse on lehmistä taikka sioista entä ihmiset.
Ajattele jos joku vahingossa seksiaktin aikana näkisi kuoritun oksan ja saisi lapsen joka juovikas, pilkullinen taikka kirjava.

Genesis 31. Jaakob ja Leebanin, Jaakobin vaimojen isä, riitautuvat ja sopivat riitansa.

Gensis 32. Sama kuin edellinen mutta nyt tämä kiista taikka ongelma on Jaakobin ja Eesauksen välillä. Jaakob vie perheensä joen ylitse ja jää painiskelemaan jonkin tuntemattoman miehen kanssa loppu yöksi. Tämä mies huomaa ettei voita Jaakobia, ainakaan painimalla, ja lyö tätä lonkkaan. Tämä mies nimeää Jaakobin Israeliksi.
Näiden tapahtumien seurauksesta israelilaisia kielletään syömästä reisijännettä joka kulkee reisiluun ylitse. Näin tehdään siitä syystä että tämä tuntematon mies löi Jaakobia, Raamatun tarinan mukaan, joskus pronssiajalla tähän kyseessä olevaan jänteeseen.
No totta kai, voisiko perustellumpaa syytä edes olla??

Genesis 33 kertoo Jaakobin ja Eesaun kohtaamisesta. Kaikki meni hyvin.

Varsin on sekalainen tämä Raamattu, eikä ole ihme etten minä muista näistä oikeastaan yhtään mitään. On lähinnä hyvin pitkäveteistä ja tylsistyttävää tekstiä.
Pitää jatkossa tiivistää tämänkaltaiset osuudet hieman lyhyemmäksi.

lauantaina, lokakuuta 17

Abraham,Jumala ja muita mukavia kertomuksia.

Genesis 20.
Tarinan edetessä Abraham nousee jälleen tarinan päähahmoksi.
Abrahamin ollessa vielä Abram hän paritti vaimoaan Faaraolle ja Jumala rankaisi Faaraota. Abraham, tuohon aikaan Abram, rikastui varsin merkittävästi tästä. Genesis 20 Abraham toistaa tämän tempun myös Gererin kuninkaan kohdalla. Genesis20: 1-2.

Genesis20:3. Mutta Jumala tuli Abimelekin tykö yöllä unessa ja sanoi hänelle: "Katso, sinun on kuoltava sen vaimon tähden, jonka olet ottanut, sillä hän on toisen miehen aviovaimo".
Tämä siis tarkoittaa sitä että jos joku parittaa omaa vaimoaan siskonaan ja joku harrastaa seksiä, tämä henkilö jota olet huijannut sänkyyn vaimosi kanssa on tehnyt rikoksen josta rangaistus on kuolema. Tämä näyttää olevan Abrahamille myös keino Jumalan uhan turvin ryöstää omaisuutta. Genesis20:14.
Tarkoituksenmukaiseksi tämän tekee jo se että Abrahamilla oli aiempaa kokemusta tämänkaltaisesta toiminnasta.

Mutta Abrahamilla on selitys sille minkä takia hän kutsuu vaimoaan sisarekseen.
Hänen vaimonsa on myös hänen sisarensa. Joten oikeutus sille minkä takia Abraham voi kutsua vaimoaan sisareksi ja parittaa tätä on se että kyseessä on myös hänen sisarensa.
Oikeastaan puolisisar, molemmilla on sama isä. Genesis20:13.

Genesis20:13-15 kertoo mitä Abraham sai palkkioksi, eräänlaiseksi sovitukseksi, rikoksesta jonka Abraham itse teki. Jumala oli myös ottanut osaa tähän ja muuttanut kaikki Gererin kuninkaan hovissa olevat naiset hedelmättömiksi.
Abrahamin saatua palkkion tästä teostaan hän rukoili Jumalaa joka kuuli Abrahamin rukouksen ja poisti kirouksen jonka hän oli asettanut: Näin tietää Raamattu kertoa, Genesis20:17-18.

Genesis 21.
Saara, Abrahamin vaimo/sisar, synnyttää tälle vielä yhden lapsen Iisakin.
Haagar ,orja jonka kanssa Abraham oli tehnyt lapsen, oli myös paikalla ja Saara näki tämän pojan ilvehtivän Abrahamille. Mikä onkaan siis oikea tapa toimia tilanteessa jossa pieni lapsi käyttäytyy hieman epäkunnioittavasti.
Raamatun mukaan oikea tapa toimia on karkoittaa sekä lapsi että tämän äiti erämaahan, ainoastaan vesileilin ja leivän kanssa.

Genesis 22.
Tämä alkaa kertomuksella Abrahamin koettelemuksesta jonka Jumala tälle asettaa.
Ja mikä oli tämä Jumalan asettama koettelemus:
Genesis22:2. Ja hän sanoi: "Ota Iisak, ainokainen poikasi, jota rakastat, ja mene Moorian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle sanon".

Tämä on myös kertomus joka saattaa olla monille tuttu. Tässä kertomuksessa Jumala määrää Abrahamin uhraamaan ainoan poikansa, siis ainoan jonka Jumala tunnistaa, Jumalalle.
Abraham on juuri uhraamassa poikansa kun Jumala puuttuu tilanteeseen ja antaa Abrahamille polttouhriksi oinaan.
Mikä tämän tarinan sanoma siis on?
Sinun tulee olla niin täysin omistautunut Jumalalle, siinä määrin että mikäli Jumala vaatii sinua uhraamaan oman lapsesi sinä olet täysin valmis tekemään tämän. Mikäli joku oikeasti ajattelee näin oma mielipiteeni on että kyseisellä henkilöllä ei pitäisi olla oikeutta huolehtia lapsista.
Tämä tarina esittää myös toisen ainakin yhtä tärkeän asian.
Abrahamin uskoman Jumalan ominaisuuksiin ja piirteisiin kuuluu se että tämä pyytää ihmisuhrausta. Se että Jumala esti tämän on sivuseikka verrattuna siihen että Abrahamin mielestä ihmisuhrauksen pyytäminen on täysin luonnollinen osa Jumalan persoonaa.
Seikka jonka luulisi olevan kaikille kristityille hyvin tuttu juttu.
Ei kuitenkaan mennä asioiden edelle.
(Genesis22: 1-13).

Genesis 23 on kertomus siitä kuinka Abrahamin hankki itselleen sukuhaudan.

Genesis 24. Kyllä Raamattu on sentään jotakin saanut oikeinkin. Jos katsoo ohitse tämän tarinan kertomisen ajankohdan ja muutamat ajatukset jotka ovat selvästi moraalittomia, kuten orjuus.
Tämä kertomus on loppujen lopuksi varsin positiivinen.
Sovitut avioliitot eivät varmasti ole ajatuksena kovinkaan mielekkäitä, mutta tässä tarinassa morsiamella on vapaus valita. Valitettavasti tämä tasa-arvoisampi naisten kohteleminen ei ole trendi Raamatussa.

Genesis 25, osaa kertoa meille että Abraham otti vielä itselleen uuden vaimon ja että Abraham kuoli 170 vuoden ikäisenä. Tähän päättyy tarkina Abram/ Abrahamista Jumalan miehestä.
(Genesis25: 1-8)

torstaina, lokakuuta 15

Raamatullinen seksuaalimooraali on outoa.

Viime vuosina keskustelu homoseksuaalien tasa-arvosta ja oikeuksista suomalaisen yhteiskunnan jäseninä on noussut uudelleen julkisuuteen. Minun oma kantani tähän.
Jokaisen henkilökohtainen yksityis asia ja ihmiset ovat ihmisiä täysin riippumatta siihen mitä sukupuolta kohtaan tuntevat kiintymystä.
Mitä tekemistä tällä on Raamatun kanssa??
Seuraava kertomus Raamatussa on Sodoma ja Gomorra.

Gensis 19.
Edellisestä kappaleesta ,Genesis 18:20-21, on hyvä muistaa että Jumala lähti selvittämään onko Sodomassa ja Gomorra:ssa vanhurskaita Jumalaa kunnioittavia hyviä miehiä.
Tosin Raamatussa mainittavat hyvät Jumalan miehet ovat toistaiseksi olleet jokseenkin huonoja esimerkkejä, mutta ehkäpä Sodomasta ja Gomorrasta löytyy Jumalan mies joka on edes puoliksi kunniallinen.
Loot on tämä Jumalan mies joka Sodomassa asuu.
Loot näki lähestyvät enkelit ja tarjosi näille yösijan ja muita vieraanvaraisuuksia. Genesis19:1-3.
Juuri ennen nukkumaan menoa tapahtui kuitenkin jotakin.
Kaikki kaupungin miehet, niin nuoret kuin vanhatkin, piirittivät Lootin talon ja vaativat saada nämä vieraat käsiinsä käytännössä joukko raiskatakseen nämä enkelit. Genesis19:4-5.
Jo ajatus siitä että kaikki kaupungin miehet tulivat harrastamaan seksiä Jumalan lähettämien enkelien kanssa on ajatuksena, on totaalisesti mieletön. Myös poika lapset ja vauvat??

Loot hyvänä ja oikeamielisenä Jumalan miehenä meni kuitenkin rauhoittelemaan tätä joukkoa ja estämään näitä suorittamasta tätä hirvittävää tekoa. Ehkäpä Raamatusta on löytynyt tarina Jumalallisesta miehestä joka itseasiassa hyvä.
Mutta mikä olikaan Lootin ratakisu ongelmaan??

Genesis 19:
6. Silloin Loot meni ulos heidän luokseen portille ja sulki oven jälkeensä
7. ja sanoi: "Älkää, veljeni, tehkö niin pahoin.
8. Katsokaa, minulla on kaksi tytärtä, jotka eivät vielä miehestä tiedä. Ne minä tuon teille, tehkää heille, mitä tahdotte. Älkää vain tehkö näille miehille mitään pahaa, sillä he ovat tulleet minun kattoni suojaan."

Voi voi, näyttää pahasti siltä että jälleen kerran Jumalan valittu vanhurskas mies, tässä tapauksessa Loot, onkin terveen moraalin omaaville ihmisille moraaliton mulkku. Onko minun moraalini sitten terve riippuu jokaisen mielipiteestä, itse en ole löytänyt siitä mitään valittamista.
Isä joka tarjoaa tyttäriään joukkoraiskattavaksi, oli syy sitten mikä tahansa, ei sovi minun kuvaani moraalisesta ja hyvästä ihmisestä. Minulla ei myöskään ole pienintäkään vaikeutta sanoa että mikäli joku pitää tätä hyvänä: Olet minun mielestäni moraaliton.

Tässä tulee kuitenkin ongelma. Jos olet sitä mieltä että tämä on moraaliton niin mitä mieltä olet Jumalasta. Jumalan standardin mukaan Lootin teot ja valmiudet uhraamaan omat tyttärensä enkelten puolesta on kunniallisin mahdollinen teko jonka kukaan edes voisi tehdä.
Tämä on osoitus Lootin vanhurskaudesta ja enkelit pelastavat Lootin perheineen.
Lootin pyynnöstä Jumala myös säästää kaupungin johonka Loot pakeni Jumalan rangaistusta.
Genesis 19: 14-23.

Millainen on sitten Jumalan rangaistus.
Genesis 19:
24.
Ja Herra antoi sataa Sodoman ja Gomorran päälle tulikiveä ja tulta, Herran tyköä taivaasta,
25. ja hävitti nämä kaupungit ynnä koko lakeuden sekä kaikki niiden kaupunkien asukkaat ja maan kasvullisuuden.

Ensimmäinen ongelma joka on varsin ilmiselvä: Miksi Jumalan suorittama joukkomurha on hyvä.
Toinen varsin mielenkiintoinen huomio on tämä, Genesis 19:24, jossa ei sanota että tulta satoi taivaasta, vaan nimenomaan "Herran tyköä taivaasta".
Tämä siis tarkoittaa että taivaassa on tulta ja tulikiveä??
Minä olen aina luullut että tulta ja tulikiveä on aivan jossakin muualla kuin taivaassa.

Tässä kaupunki on monikossa joka tarkoittaa että Sodoma ei ollut ainoa kaupunki jonka Jumala hävitti, mutta enkelit kävivät ainoastaan Sodomassa. Olisihan täysin mahdollista että muissa kaupungeissa olisi ollut riittävänpaljon vanhurskaita ihmisiä kuten Loot, tosin toivottavasti nämä henkilöt olisivat olleet jokseenkin inhimillisempiä.
Jumala ei ilmeisestikään tiennyt oliko näissä kaupungeissa yhtään hyvää ihmistä, tätä Jumala nimenomaan tuli tarkastamaan. Jolloin hän hävitti nämä kaupungit ainoastaan osittaisen tutkimuksen perusteella.

Jumala, tai enkelit, olivat kieltäneet Lootia katsomasta taakseen kaupunkien hävittämistä.
Loot Jumalaa tottelevana hyvänä miehenä joka tarjoaa lapsiaan raiskattavaksi, noudatti Jumalan neuvoa mutta hänen vaimonsa kääntyi katsomaan.
Tämän johdosta Lootin vaimo muuttui suolapatsaaksi.
Jumalan tekojen todistaminen on siis rangaistavaa.

Lootin pyynnöstä Jumala säästi kaupungin jonka nimeksi tuli Sooar. Loot kuitenkin pelkäsi Jumalan rangaistusta ja muutti perheineen vuorille luolaan. Jumalan muutettua hänen vaimonsa suolapatsaaksi hänen perheeseensä kuului siis Loot itse ja hänen kaksi tytärtään. Genesis19:30.
Lootin tyttäret huomasivat että heidän isänsä oli vanha ja koska Jumala oli toteuttanut rangaistuksensa maassa ei ollut miehiä. Mikä ratkaisuksi ongelmaan.
Lootin tyttäret juovuttivat isänsä humalaan maatakseen tämän kanssa ja Raamattu tietää kertoa että molemmat Lootin tyttäret tulivat raskaaksi isästään. Kyllä luitte aivan oikein.
Ensin Loot päättää tarjota tyttäriään joukkoraiskattavaksi, jonka jälkeen Lootin tyttäret raiskaavat isänsä, mikä on ajatuksena varsin kierolla tapaa huvittava.Tämä siis heti sen jälkeen kun olet päässyt ylitse siitä että Raamattu hyväksyy insestin. Genesis19:31-39.

Huomion arvoista on että Sodomaa ja Gomorraa käytetään usein argumenttina seksuaalimoraali keskusteluissa, siitä minkä takia homoseksuaalisuus on väärin. En ole kuitenkaan koskaan kuullut että nämä samat ihmiset olisivat laillistamassa ja hyväksymässä insestiä.

Jumala neuvottelee Abram/Abrahamin kanssa joukkomurhasta.

Genesis 17.
Abram ja Abraham, todella vaikea muistaa kumpi on kumpi. Ahaa ei olekaan.
Genesis 17: Jumala muuttaa Abramin nimen Abrahamiksi joten kyseessä on sama henkilö.
Abraham on eräs Raamatun tärkeimmistä henkilöhahmoista ja tähän kertomukseen sisältyy ainakin yhtä paljon osoituksia Jumalan jumaluudesta kuin kertomukseen Jeesuksestakin.
Siispä Abrahamiin.

Genesis 17: Jumala tekee Abramin kanssa liiton jossa Abramista myös samalla tulee Abraham.
Tämän liiton merkiksi Abraham ympärileikkauttaa itsensä, sukunsa ja kaikki omistamansa orjat.
Tätä vastaan Jumala tekee ikuisen liiton Abrahamin kanssa. ( Genesis 17:7-8)
Ympärileikkaus näyttää olevan varsin merkityksellinen tämän Jumalan kannalta, sillä Genesis 17 sisältää ympärileikkauksesta enemmän tekstiä kuin esim: koko kertomus Babelista.
Genesis 17: 10-14 ja 24-27, käsittelevät ainoastaan tätä nimenomaista seikkaa.

Genesis 18.
Abraham saa vieraakseen kolme miestä, kaksi enkeliä ja Jumala, ja Abraham tarjoaa näille ruokaa ja lepoa. Eikä Abrahamin vieraanvaraisuudessa ole mitään vikaa, aivan päin vastoin.
Se mikä tässä on jotakin joka ei sovi yleiseen kristilliseen käsitykseen Jumalsta, ei ainakaan nyky aikana.
Jumala on selvästi kuvattu tässä mieheksi, Abraham näki kolme miestä ei kaksi miestä ja Jumalan, vaan hän tunnisti yhden miehistä Jumalaksi. Tämän lisäksi hän tarjoaa Jumalalle ruokaa ja lepoa, joka on hyvin hyvin ihmismäinen kuvaus Jumalasta. (Genesis 18:1-8)
Mutta minkä takia Jumala oli tullut maanpäälle??

Genesis 18: 20. Niin Herra sanoi: "Valitushuuto Sodoman ja Gomorran tähden on suuri, ja heidän syntinsä ovat ylen raskaat.
21. Sentähden minä menen alas katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen, josta huuto on minun eteeni tullut, vai eivätkö; minä tahdon sen tietää."

Tämä Jumala ei todellakaan ole kaikkitietävä eikä tämä Jumala kykene erottamaan todellisia rukouksia, rukouksista jotka ovat esitetty ilman todellista vakaumusta ja rehellisyyttä.
Muussa tapuauksessa tällä Jumalalla ei olisi mitään syytä tulla tarkastamaan mikä todellinen tilanne on.
Tämän lisäksi Jumalan kanssa voi myös neuvotella.
Jumala lähtee hävittämään Sodomaa ja Gomorroa mutta Abraham esittää kysymyksen.
Entä jos näistä kaupungeista löytyy 50 vanhurskasta? Entä 40?? 30?? 20?? 10??
Joten Jumala tulee Abrahamin yhteisymmärrykseen jossa 9 on määrä vanhuraskaita ihmisiä jotka Jumala on valmis hävittämään. ( Genesis18: 23-33)
Mutta varsinainen kysymys on: Jos Jumala on valmis pudottamaan 50 aina 10:neen, niin minkä takia ei 9,8,7,6,5,4,3,2,1 taikka sitten 0. Minkä takia Jumalan tekemä joukkomurha on yhtään sen oikeudenmukaisempi kuin ihmisten tekemä??

keskiviikkona, lokakuuta 14

Genesis 11-16. Abram, Jumalan mies.

Babelin jälkeen Genesis 11 ei sitten sisälläkään mitään muuta kuin perimystaulukoita jonka jälkeen päästään kertomukseen Abramista.

Jumala antoi Abramille maan, joka oli jo asutettu, mutta nälänhätä iski kyseiselle alueelle ja Abram muutti perheineen Egyptiin. (Genesis 12: 10). Abramilla oli kuitenkin ongelma. Jostain tuntemattomasta syystä kaikki naimisissa olevat miehet tapettiin Egyptissä, siis sellaiset joilla oli kaunis vaimo.
Abram kuitenkin huijasi Egyptiläisiä kertomalla että hänen vaimonsa oli hänen sisarensa.
Sana Abramin vaimon kauneudesta osui myös Faaraon korviin, joka otti tämän omaan haaremiinsa ja antoi tästä Abramille ruhtinaalliset lahjukset.
Jumala kuitenkin suuttui tästä Faaraolle ja kuritti vitsauksilla tämän hovia. Tämä siis siitä syystä että Abram käytännössä paritti vaimoaan Faaraolle. (Genesis 12: 10- 17)
Tämä syyttömän rankaiseminen näyttää olevan Raamatussa varsin yleinen Jumaluuden osoitus.

Genesis 12 Moraalinen opetus: Parita vaimoasi tulet rikkaammaksi. Abram kun sai tämän tekonsa ansiosta pitää kaikki Faaraolta saamnsa lahjat.
Hienoja ihmisiä nämä hurskaat Jumalan miehet.

Genesis 13 Alkaa seuraavasti.
1. Niin Abram lähti pois Egyptistä, hän ja hänen vaimonsa ja kaikki, mitä hänellä oli, ja Loot hänen kanssaan, Etelämaahan.
2. Abram oli hyvin rikas: hänellä oli karjaa, hopeata ja kultaa.

Abram oli siis Raamatun ensimmäinen parittaja, ja vieläpä oman vaimonsa, mutta jostakin syystä Raamattu ei näe tätä puutteena vaan jonkinlaisena sankaritekona, täysin hyväksyttynä tapana hankkia varallisuutta.
Genesis 13 ei sitten juuri mitään muuta tapahdukaan, mutta se on alustus kertomukselle Lootista sekä Sodomasta ja Gomorasta.

Genesis 14 tiivistettynä. Syttyi sota. Loot sukuineen vangittiin. Abram pelasti heidät ja toi takaisin. Maan palauttamisesta Sodoman kuningas tarjosi Abramille palkkiota mutta tämä kieltäytyi sillä hän ei halunnut antaa kunniaa Sodoman kuninkaalle.
Genesis 15. Abramhan näkee näkyjä ja uhraa Jumalalle polttouhreja. Jumala lupaa Abramille varallisuutta maita.

Genesis 16. Abrahamin vaimo ei tule raskaaksi ja tämän ratkaisemiseksi Abramin vaimo tarjoaa omistamaansa Egyptiläistä orjaa Abramille sijais synnyttäjäksi/vaimoksi.
Haagar, Egyptiläinen orja, tuli raskaaksi ja koki itsensä omistajaansa arvokkaammaksi, näin tietää Raamattu kertoa. Mikä onkaan oikea moraalinen ratkaisu, tilanteessa jossa orja tulee raskaaksi??
Genesis 16: 6. Abram sanoi Saaraille: "Katso, orjattaresi on sinun vallassasi, tee hänelle, mitä tahdot".Niin Saarai kuritti häntä, ja hän pakeni hänen luotaan.
Joten jos annat miehellesi orjan jonka kanssa tehdä lapsia ja tämä tulee raskaaksi, joka siis oli koko tarkoitus, niin silloin sinulla on täysi oikeus kohdella tätä miten vain. Ei niin että orjuus olisi jotakin jota kukaan inhimillinen ihminen edes hyväksyisi, mutta raskaana olevan naisen kurittaminen on ajatus jonka luulisi olevan saavuttamattomissa jopa näiden ihmisten keskuudessa.
Ja kuinka paljon jotakuta joutuu kurittamaan että tämä pakenee??

Haagar, tämä Egyptiläinen orja, pakeni ja hän kohtaa Jumalan enkelin lähteellä joka kertoo kuinka tällaisessa tilanteessa tulee toimia.
Lohduttiko tämä enkeli kenties Haagaria? Tarjosiko hän Haagarille turvapaikkaa? Kertoiko hän Abramille että toisen ihmisen omistaminen on väärin??
No ei itseasiassa mitään näistä.
Genesis 16:9 Ja Herran enkeli sanoi hänelle: "Palaa emäntäsi tykö ja nöyrry hänen kätensä alle".

Jumala ei siis ainoastaan salli, vaan nimenomaisesti edistää tätä kyseistä ajatusmallia. Tämä ei todellakaan vaikuta kaikki-hyvältä Jumalalta josta saa hyvin usein kuulla. Mikä tätä Jumalaa esti ilmestymästä Abramille ja hänen kansalleen ja ilmoittamasta että orjuus on väärin?

tiistaina, lokakuuta 13

Nooa rantautuu ja Jumala vittuilee Babelissa.

Nooa perheineen sekä eläintarha laivoineen pääsi turvallisesti perille, jonka jälkeen Nooa rakensi alttarin ja suoritti polttouhrin jokaisesta laivassa olleesta eläinlajista. Vaikka tämä ei olekaan varmasti heti ensimmäisenä mielessä, niin kuvitelkaapa kuinka iso kokko tähän tarvittaisiin.
Esim: pieni elefantti ei ole sekään kovin pieni.

Mutta jatkakaamme kertomusta tästä hurskaasta ja hyvästä. Jumalan valitusta Nooasta.
Sillä totisesti on kyseessä hieno mies!!
Nooa seilailunsa jälkeen oli peltomies, maanviljelijä, ja istutti ensimmäisen viinitarhan. Näin osaa Raamattu kertoa. (Genesis 9: 20). Tällaisen koettelemuksen jälkeen on ymmärrettävää jos joku haluaa ottaa muutaman lasillisen ja mikä sitä olisikaan jos pääsisi nauttimaan itse valmistamaansa viiniä. Siinä tapauksessa että viinin teko onnistuu.
Kaikesta huolimatta Nooa oli ilmeisen taitava viinin tekijä ja Raamattu kertoo seuraavaa.

Genesis 9: 21. Mutta kun hän joi viiniä, niin hän juopui ja makasi alasti majassansa.
22. Ja Haam, Kanaanin isä, näki isänsä hävyn ja kertoi siitä molemmille veljillensä ulkona.

Tähän lopputulokseen pääsemiseen on toki täysin rationaalinen perustelu. Nooa oli laivamatkansa aikana ollut raitis mahdollisesti jopa absolutisti ja yli 600 vuoden iällä on varmasti vaikutuksensa maksan toimimiseen, joten ei ole yllätys että Nooa juopui.
Mutta onko joku syyttänyt sinua koskaan ylireagoimisesta??
Ei se mitään Nooa vetää pidemmän korren myös tämän suhteen.

Genesis 9: 24. Kun Nooa heräsi päihtymyksestänsä ja sai tietää, mitä hänen nuorin poikansa oli hänelle tehnyt,
25. niin hän sanoi: "Kirottu olkoon Kanaan, olkoon hän veljiensä orjain orja".
26. Vielä hän sanoi: "Kiitetty olkoon Herra, Seemin Jumala, ja olkoon Kanaan heidän orjansa.

Joten tämän tarinan moraalinen opetus on: Jos juot itsesi tajuttomaksi ja joku sattuu näkemään sinut alasti on täysin oikein syyttää tätä henkilöä jonkinlaisesta rikkomuksesta ja orjuuttaa tämän koko suku.
Hieno mies tämä Nooa.

Tähän päättyy Nooan tarina sillä vain 350 vuotta myöhemmin kypsään ikään ehtinyt 950 vuotta vanha Nooa kuoli. (Genesis 9:28-29)

Tämän jälkeen jälleen yksi kappale (Genesis 10) ihmiskunnan sukuluetteloa, jossa miehet tekevät lapsia. Tämähän alkaa vaikuttamaan ihan rotuopilta. Toiset ovat hyviä, toiset pahoja ja jotkut saa orjuuttaa. Kuulostaako yhtään tutulta??

Heti Nooan jälkeen seuraa vielä yksi tunnettu kertomus, taikka suurin osa ihmisistä ainakin tunnistaa tämän nimen. Babel.
Babelin torni on jotakin jonka hyvin useat ihmiset tunnistavat, mutta joka on Raamatussa hyvin lyhyt teksti katkelma käsittäen Genesis 11: 1-9.
Siitäkin huolimatta että kyseessä on näinkin lyhyt teksti se sisältää hyvin paljon erilaisia viittauksia ja ajatuksia jotka ovat vähintäänkin kyseenalaisia.

Genesis 11:1. Ja kaikessa maassa oli yksi kieli ja yksi puheenparsi.
2. Kun he lähtivät liikkeelle itään päin, löysivät he lakeuden Sinearin maassa ja asettuivat sinne.
3. Ja he sanoivat toisillensa: "Tulkaa, tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi". Ja tiiltä he käyttivät kivenä, ja maapihkaa he käyttivät laastina.
4. Ja he sanoivat: "Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan".

Kaikki maailman ihmiset siis puhuivat yhtä kieltä ja tulivat toimeen toistensa kanssa. Vaikuttaa lähes paratiisilta, eikö totta?? Tämä on hyvä osoitus siitä että Raamattu tai ainakin VT:n ensimmäiset kirjoitukset ovat peräisin hyvin pieneltä alueelta, sillä samaan aikaan oli myös muita sivilisaatioita, jotka olivat kehittäneet erilaisia kommunikointi menetelmiä.
Samoin tämä on osoitus siitä ettei pronssikautisilla ihmisillä ollut lähestulkoon minkäänlaista ymmärrystä maailmasta jossa he elivät.
Mutta mitä tapahtuikaan?? No tämä tornin rakentamin oli ilmeisesti jonkinlainen uhka Jumalalle ja Jumala tuli alas taivaasta tarkastamaan ihmisten tekoja. Mikä sinänsä on ongelmallinen kaikkien niiden uskonnollisten henkilöiden kannalta jotka väittävät Jumalan olevan kaikkialla läsnä taikka muutoin kaikki tietävä.

Genesis 11:
5. Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet.
6. Ja Herra sanoi: "Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä.
7. Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä."

Joten kerrankin Raamatussa on jotakin joka on hyvää. Solidaarisuutta ja rauhaa ihmisten välillä jotka toimivat toteuttaakseen yhteistä päämäärää, mutta mitä tapahtuukaan.
Jumalalle tämä ei käy, vaan tästä satunnaisesta onnistumisesta on päästävä eroon, erottamalla nämä ihmiset toisistaan sekoittamalla kielet.
Mikä on oikeastaan varsin huono tapa sillä, mikäli sinulla on kaksi eri kieltä puhuvaa henkilöä, niin toisen opettaminen ei oikeastaan ole kovin vaikeaa. Sinä osoitat kiveä maassa ja sanot sanan joka tarkoittaa kiveä ja tämä toinen tekee samoin. Nyt molemmilla on ymmärrys siitä miten sana kivi lausutaan molemmilla kielillä, tämän voi laajentaa koskemaan kaikkea muuta. Ei se nyt niin kovin vaikeaa voi olla, varsinkin kansalle joka on yhteistoimin rakentamassa tornia taivaaseen.
Kirjoittaessani tätä päässäni alkoi jostain syystä soimaan: Led Zeppelin- Stairway to Heaven

Genesis 11: 8. Ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta.
9. Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan.

Kerrankin Raamatun Jumala oli saanut aikaiseksi jotakin hyvää, vahingossa mutta silti, ja hän päättää hävittää tämänkin. Varsin on pikkumainen ja ilkikurinen tämä Jumala, taikka Jumalat.
Mikä voisi olla tämän tarinan moraalinen opetus??
Mikäli kaikki mene hyvin, älä hätäile, Jumala kyllä hävittää senkin hyvän mitä olet saanut aikaan.

Nooan Arkki: osoitus Jumalan kykenemättömyydestä toimia oikein.

Raamattu on hyvin sekalainen teos ,kuten voi huomata mikäli lukee mm Genesis 4:1-5:32 ,joka on oikeastaan vain luettelo siitä kuka jatkoi sukuaan kenenkin kanssa. Nämäkin kuitenkin sisältävät varsin mielenkiintoisia kertomuksia ja ovat hyvä osoitus kyseisen ajan yksipuolisesta ihmiskuvasta. Yksipuolisella tarkoitan tässä tapauksessa patriarkaalista ihmiskuvaa.
Naisia ei nimittäin mainita ollenkaan, vaan koko sukuluettelo on kertomus siitä kuinka miehet tekevät lapsia.

Ihmiset olivat myös tuohon aikaan poikkeuksellisen pitkä ikäisiä ja elinvoimaisia, Suomen vanhin mies painii höyhensarjassa tähän verrattaessa:
Genesis 5
3. Kun Aadam oli sadan kolmenkymmenen vuoden vanha, syntyi hänelle poika, joka oli hänen kaltaisensa, hänen kuvansa, ja hän antoi hänelle nimen Seet.
4. Ja Aadam eli Seetin syntymän jälkeen kahdeksansataa vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.
5. Niin oli Aadamin koko elinaika yhdeksänsataa kolmekymmentä vuotta; sitten hän kuoli.

Genesis 6: dessa päästäänkin sitten hieman tutumpien tarinoiden pariin, kertomuksessa Nooasta.

Kertomus Nooasta jonka minä muistan koulun uskonnontunneilta, ei kuitenkaan täysin vastaa Raamatun kertomusta. Ei niin että osatotuuden kertominen olisi varsinaisesti valehtelemista.
Jouduin pohtimaan jonkin aikaa, kaikki viisimillisekuntia, mistä syystä ala-asteella ei käsitellä tätä kertomusta kokonaisuudessaan ja tulin seuraavaan lopputulokseen.
Kukaan ala-asteikäinenkään ei uskoisi tätä tarinaa todeksi.
Muitakin syitä on, mutta palataan niihin tarinan edetessä.

Kertomus suuresta tulvasta on varmasti kaikille edes jonkinlaisen kristillisen taustaa omaaville tuttu, mutta mitkä tapahtumat Raamatun mukaan johtivat tähän tapahtumaan?
Ensin Jumalan pojat saivat lapsia ihmisten tytärten kanssa ja näistä syntyi tarusankareita. Samaan aikaan eli myös jättiläisiä ja........ jättiläisiä................ (Genesis6: 1-4)
Joka tapauksessa Jumala vihastui ihmisten ajatuksiin ja päätti hukuttaa maailman, joten jopa kristillisen opin mukaan on vaikea perustella mikä mahtoi olla Jumalan syy. (Genesis 6: 5-6) Jättiläisiä....

Genesis 5:32 Kertoo meille että: ""Kun Nooa oli viidensadan vuoden vanha, syntyivät hänelle Seem, Haam ja Jaafet."" Ei siis mikään turha mies tämä Nooa.
Ja tulvakertomus jossa Jumala kaikessa armeliaisuudessaa päättää hukuttaa maailman, korjatakseen oman erehdyksensä, kertoo seuraavaa.
Genesis 6: 10. Ja Nooalle syntyi kolme poikaa, Seem, Haam ja Jaafet.

Heti tämän jälkeen Jumala kertoo Nooalle hävittävänsä maailman ja antaa hänelle tehtäväkseen rakentaa arkin, johon kaikki eläimet kootaan.
Tämä tarkoitaa että Nooa oli paattiaan rakentaessa yli 500 vuoden ikäinen. Voisi jopa sano että hän oli ikäisekseen hyvin säästynyt.
Se miten yli 500 vuotta vanha Nooa rakensi arkkinsa ja keräsi Jumalan ohjeiden mukaisesi kunkin eläinlajin edustajat, jääköön jokaisen mielikuvituksen ratkaistavaksi. Olen lähes varma että tämän tarinan kertoja ajatteli aivan samoin.
Mutta juoni sen kuin tiivistyy.
Genesis 7: 6. Nooa oli kuudensadan vuoden vanha, kun vedenpaisumus tuli maan päälle.
Ilmeisesti ikääntyminen hidasti Nooan urakan valmistumista, taikka sitten hän vain hidasteli odotellessaan että keski-iänkriisi menisi ohitse, mene ja tiedä, mutta aikaa häneltä kului siis noin 100 vuotta.
Ilmeinen kysymyshän on: Minkä takia Jumala ei:
A: Luonut kaikkia olentoja uudelleen.
B: Luonut Nooalle valmiiksi arkkia jossa kaikki eläimet olivat valmiina.

Mistä tämä kaikki vesi sitten tuli?? No onneksi meillä on Raamattu joka kertoo tämänkin.

Genesis 7: 11. Ja sinä vuonna, jona Nooa oli kuudensadan vuoden vanha, sen toisena kuukautena, kuukauden seitsemäntenätoista päivänä, sinä päivänä puhkesivat kaikki suuren syvyyden lähteet, ja taivaan akkunat aukenivat.

Syvyyden suuret lähteet on helppo ymmärtää, sillä kaivoista sitä vettä on kannettu jo Raamatunaikoihinkin. Ei siis ole ihme jos ihmiset luulivat pohjavesivarantojen olevan loputtomat, mutta mistä taivaan ikkunoista tässä oikein puhutaan??
Mikäli muistatte mitä luomiskertomuksessa tapahtuu niin siinä Jumala erottaa vedet, vesistä jotka ovat taivaan vahvuuden päällä (Genesis 1:6-7) . Mikä tarkoittaa siis sitä että taivaaseen, joka on Raamatun mukaan jonkinlainen kupu maan yläpuolella, tuli reikiä joista nämä taivaassa olevat vedet pääsivät virtaamaan kuvun sisäpuolelle.
Satelliitit ovat varsin hyvä osoitus siitä ettei Maa ole minkään kristallipallon sisällä.

Tämän jälkeen Raamattu keskittyy kuvaamaan Jumalan suorittamaa massamurhaa, jossa hän hävittää kaiken elollisen maanpäältä hukuttamalla(Genesis7: 17-24). Toisaalta kyllä Jumalan on täytynyt tietää että kaikki nämä olennot olivat pahoja. Eikä niin?
Mukaan luettuna kaikki vauvat??
Minusta tuntuu että olen löytänyt toisen syyn minkä takia tätä tarinaa ei kerrota ala-asteikäisille, sellaisena kuin se todella on. Tämä ei kuitenkaan koske ainoastaan lapsia, vaan luulen ettei kovinkaan moni aikuinenkaan ole oikeasti ajatellut sitä mitä kaikkea kuuluu tuohon joukkoon, joka tarinan mukaan jää arkin ulkopuolelle. Onhan tämä toki täysin ymmärrettävää, sillä kuka nyt haluaisi kuvitella kuinka Jumala hukuttaa miljoonittain vastasyntyneitä lapsia.

Tässä on myös toinen tarina jonka muistan varsin hyvin. Nooa ja kyyhkynen joka palaa mukanaan öljypuun lehti joka oli osoitus siitä että vedenpaisumus oli ohitse.
Jostain itselleni tuntemattomasta syystä täne seuraava osuus oli kuitenkin jätetty huomioimatta.
Genesis 8: 20-21
20. Ja Nooa rakensi alttarin Herralle ja otti kaikkia puhtaita karjaeläimiä ja kaikkia puhtaita lintuja ja uhrasi polttouhreja alttarilla.
21. Ja Herra tunsi suloisen tuoksun ja sanoi sydämessänsä: "En minä koskaan enää kiroa maata ihmisen tähden; sillä ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka. Enkä minä koskaan enää tuhoa kaikkea, mikä elää, niinkuin nyt olen tehnyt.

Mitä tämä siis itseasiassa tarkoittaa.
No selväksi käy ainankin se että Jumala pitää palavan lihan hajusta, mikä itsessään on hieman häiritsevä ajatus, mutta ei varsinaisesti ole mikään ongelma verrattaessa tähän seuraavaan.
Jumala tässä nimittäin tunnustaa että ihminen ei ole muuttunut mihinkään, vaan edelleen nuo samat piirteet joidenka perusteella hän hukutti maailman ovat olemassa, mutta Jumala vain on välittämättä niistä.
Jumala siis tässä tunnustaa että koko vedenpaisumus on täysin merkityksetön ongelman ratkaisemiseksi, ilmeisesti Jumalalla ei vain ollut mitään parempaakaan tekemistä.

Tässä kertomus joka osoittaa että Jumalan on välinpitämätön ja vastuuntunnoton tekojaan kohtaan. Jos tämä kuva Jumalasta ei suoranaisesti ole paha, niin se on vähintäänkin kykenemätön ymmärtämään tekojaan sekä totaalisen epä-pätevä käyttämään omaamiaan voimia.

sunnuntaina, lokakuuta 11

Moraaliton Raamattu: Genesis 1-3

Koska tämä blogi on ilmeisesti sekä luoteeltaan ja sisällöltään Raamattu kriittinen, ilmeinen mikäli vaivautui lukemaan blogin kuvauksen, niin väistämättömästi mieleen tulee kysymys siitä, kuinka pitkälle Raamattua voi lukea ennen kuin vastaan tulee jotakin... hieman ongelmallista.

Itse pääsin kohtaan..... 1Mooses 1: 1, joka sattumalta on myös ensimmäinen jae minkä Raamattu noin sisältönsä puolesta pitää sisällään. Voi voi, tämä ei vaikuta kovinkaan lupaavalta.

Mutta mikä mahtaa olla tämän kohdan ongelma? Kyseessähän on yksinkertaisesti vain julistus siitä että Jumala on luonut taivaan ja maan....mikä juuri on se ongelma.
Ongelman ollessa se että Raamattu on kirjoitettu sen olettamuksen pohjalta että Jumala on olemassa ja luonut maailman, sen sijaan että kyseessä olisi missään muotoa oikeutus sille miksi tällainen uskomus tulisi hyväksyä. Mikä tarkoittaa sitä että Raamattua voidaan pitää yksinkertaisesti uskon julistuksena.
Jos joku siis haluaisi lukea Raamatun hakeakseen perusteluja sille minkä takia uskoa, tämä nimenomainen lause osoittaa ettei Raamatusta ole tällaista löydettävissä.
Sen sijaan Raamattu olettaa lähtökohtaisesti että sen lukija hyväksyy jo valmiiksi käsitysen siitä että sen kuvaama jumala on olemassa. 

Mooses 1:1- 2:3 ja Mooses 2:4 - 3: 24
Raamattu alkaa kahdella toisistaan hieman poikkeavalla luomiskertomuksella, mutta tähän pikkuseikkaan ei suinkaan kannata kiinnittää sen enempää huomiota, sillä näiden luomiskertomuksien sisältö on huomattavasti merkityksellisempi ja sisältää jokseenkin moninaisen määrän toinen toisiaan vakavampia ongelmia.
Ei niinkään sisäisesti mutta sen suhteen mitä me todellisuudesta tiedämme.

Eräs näistä ongelmista on mm: Raamatun sisältämä astrologia.... ei vaan astronomia, kuten väitteet kahdesta suuresta valosta taivaalla. Kun asiaa katsoo pronssikautisten ihmisten näkökulmasta niin, taivaalla todellakin näyttää olevan kaksi valoa, toinen päivällä ja toinen yöllä.
Eikä näitä ihmisiä voi tietenkään missään muodossa tuomita oman aikansa tietämättömyydestä, mutta kun tämän teoksen pitäisi olla jonkin jumaluuden, jos ei suoraan kirjoittama niin vähintäänkin inspiroima, jolloin luulisi että tämä Jumala olisi kykenevä korjaamaan tällaisen väärinkäsityksen.
Varsinkin silloin kun tämän teoksen tulisi kuvata tämän jumaluuden....noh jumalallisuutta.

Vastaavat ongelmat joita Raamattu ilmiselvästi pitää sisällään, kun sitä verrataan tietämykseen joka meillä tällä hetkellä on, varsin hyvin osoittavat että Raamattu on kirjoitettu oman aikansa ihmisten toimesta, käyttämällä parasta mahdollista tietoa joka näillä henkilöillä on ollut käytettävissään.

Sen lisäksi että Raamattu toimii osoituksena siitä miten meidän ymmärryksemme todellisuudesta on kasvanut, se toimii myös varsin hyvänä osoituksena siitä että meidän yhteiskunnalliset arvomme ja käsitys siitä mikä on eettistä ja moraalista on kehittynyt ajan saatossa.
Ja mikäli tätä kehitystä verrataan siihen standardiin jonka Raamattu asettaa niin kehitys on ollut yksinomaan positiivista, varsinkin kun ottaa huomioon sen mitä nämä Raamatun ensimmäiset kappaleet itseasiassa sisältävät.

Yksiä tällaisia teemoja ovat luominen, syntiin lankeemus ja sijaiskärsimys, joista kaksi viimeistä toistuvat varsin usein läpi Raamatun ja joista molemmat ovat varsin mielenkiintoisia konsepteja, huolimatta niiden totaalisesta moraalittomuudesta, epäeettisyydestä ja epäinhimillisyydestä.

Syntiin lankeemus

Genesis 2: 16 - 17
Nämä kaksi jaetta määrittävät sen minkä käskyn rikkomisesta perisynti muodostuu.
Tämä ollessa se ettei hyvän ja pahantiedon puusta saa syödä.
Mistä herää kysymys, no ainakin minulle: Miksi jokin Jumala edes loisi jotakin, vain ja ainoastaan kieltääkseen tämän luomansa asian ihmisiltä. Ja mikäli oletetaan että tämä jumaluus on kaikkitietävä niin sen on välttämättä ollut oltava tietoinen siitä että luomalla jotakin kiellettyä, ihmiset toimisivat tämän kiellon vastaisesti.

Mikä tarkoittaa sitä että tämä perisynti oli osa kyseisen jumaluuden suunnitelmaa.
Jotakin mikä ainakin minun mielestäni tekee tästä jumalkäsityksestä varsin julman jos ei suoranaisesti pahan.
Tätä määräystä vahvistaakseen, jonka tämä Jumala tiesi ihmisten rikkovan, hän uhkasi ihmisiä tarinan mukaan kuolemalla.

Genesis 3: 15 - 19
Tässä kohden kuitenkin törmätään jokseenkin merkilliseen seikkaan Raamatun kertomuksen suhteen, sillä kun tämä lankeemus sitten edellä mainitun suunnitelman mukaan toteutui, niin kuolema ei missään vaiheessa ilmene näiden monien asetettujen rangaistusten joukossa.
Mikä tarkoittaa sitä että Jumala valehteli rangaistusta julistaessaan.
Vaihtoehtoisesti voitaisiin tietenkin katsoa että Jumala osoitti armoa, mutta kun otetaan huomioon se että tämä Jumala loi tilanteen joka mahdollisti syntiin lankeamisen, jos ei suoranaisesti suunnitellut tilannetta, jonka lisäksi tätä nimenomaista rikosta käytetään oikeutuksena ihmiskunnan ikuiseen orjuuttamiseen tämän jumaluuden alaisuuteen...... vaikuttaa tämä ennemminkin tekosyyltä kuin armolta.
Mikä sinänsä on varsin merkillistä sillä mikäli jokin jumala olisi olemassa niin se tuskin tarvitsisi minkäänlaista tämän kaltaista porsaanreikää voidakseen orjuuttaa ihmiskunnan.

Armosta siis tuskin voidaan puhua sillä minkäänlainen rangaistus tässä tapauksessa on totaalisesti epäoikeudenmukainen, puhumattakaan siitä että rangaistuksesta joutuisivat kärsimään myös tulevat sukupolvet joilla ei ollut mitään mahdollisuutta edes vaikuttaa esitetyn rikoksen tapahtumiseen.
Tässä tapauksessa Aatami ja Eeva olisivat olleet syyntakeettomia sillä heillä ei voinut olla ymmärrystä tekojensa seurauksesta koska he eivät olleet syöneet hyvän ja pahan tiedon puusta.
Sillä ilman ymmärrystä siitä mikä on hyvää ja mikä pahaa miten kukaan voisi edes arvioida määräyksiä, ohjeita, neuvoja taikka lakeja mitenkään?
Syytä sille miksi mikään teko olisi tuomittavaa taikka hyväksyttävää ei siis voi ymmärtää mikäli ei ole tietämystä hyvästä ja pahasta ja tämä määräys estää tietämästä mikä on hyvää ja pahaa.
Tämä määräys siis kieltää koskaan ymmärtämästä mitä tämä määräys tarkoittaa ja rankaisee mikäli sen koskaan ymmärtää.
Voisiko epäoikeudenmukaisempaa konseptia laista edes olla? Itse en ole vielä keksinyt.

Mutta jokaisessa tarinassa täytyy olla myös hahmo joka kuvaa hyvää, tässä tarinassa kun Jumala on paha ja Aatami ja Eeva uhreja. Kuka on tarinan "hyvis"??
Käärme; jota tarinan paha myös rankaisee totuuden kertomisesta.

Mitä tämä käärme sitten sanoi ja kuinka tämä Raamatun jumala itse myöntää edellä mainitsemani.

Genesis 3:
4. Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole;
5. vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan".

Genesis 3:
22. Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!"

Tämä toimii myös samalla osoituksena siitä että Aatami ja Eeva eivät olleet kuolemattomia. He olisivat joka tapauksessa kuolleet jossain vaiheessa, joten kuolema ei johdu hyvän ja pahantiedon puusta syömisestä vaan siitä ettei ihminen syönyt elämän puusta.
Mikä entisestään vain vahvistaa  käsitystä tämän jumalkäsityksen epärehellisyydestä tarkoituksellisesta pahuudesta jota tämä ihmisiä kohtaan kertomuksessa osoittaa.

Ei niin että tämä missään muodossa paranisi kertomuksen edetessä, päinvastoin.