sunnuntaina, marraskuuta 22

Mooseksen laki. Osa 1

Exodus 18.
Kyseinen kappale pitää lähinnä sisällään jonkinlaisen heimo-oikeuden muodostamisen jossa Mooses toimii ylituomarina ja hänen valitsemansa henkilöt joidenka Mooses katsoo olevan todellisia Jumalan miehiä, toimivat jonakin joka vastaa alempia oikeuslaitoksia.

Exodus 19.
Jumala ilmestyy Moosekselle ja Aaronille Siinain vuorella paksussa pilvessä, kertomaan Jumalan lakia.

Exodus 20.
Koska kyseessä on hieman tavanomaisesta poiketen suoraa lakitekstiä, niin käsittelen asiaa myös hieman tähänastisesta poiketen. Kaikki seuraavat lainaukset ovat löydettävissä Mooseksen toisesta kirjasta eli Exoduksesta luvusta 20.

>> 3. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. <<
Tämä viikko sattuu myös olemaan suvaitsevaisuus viikko, eikä tämä ole kovinkaan suvaitsevaa.
Ei päde oikeastaan vaan jokaisella on oikeus uskoa mihinkä sitten haluaakin taikka kokonaan olla uskomatta mihinkään jumaluuksien olemassaoloon.
Toisaalta minä ateistina en varsinaisesti tätä lakia edes riko, minulla kun ei ole jumalia ainuttakaan.

>>> 4. Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. <<<

Toistaiseksi valtio tietääkseni jakaa kuvataiteen palkintoja, joten tätäkään lakia ei juurikaan kukaan ota vakavasti. Ei niin että minulla olisi mitään valittamista, itse kun satun myös harrastamaan lyijykynä piirustusta.
Krusifiksit saattavat olla hieman ongelmallisia tämän lain kannalta, ainakin siinä tapauksessa että ne kuvaavat Jeesuksen ristillä.

>>> 5. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
6.
mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni. <<<

Tällä siis viitataan edelliseen kohtaan. Tarkoittaako se että palvoo jotakin että vihaa kaikkia muita jumalia ja jos kristillinen Jumala olisi ainoa Jumala, niin mitä väliä tällä edes voisi olla.
Ja jälleen tämä nostaa tämän sijaiskärsimys ajatuksen esille.
Onneksi ihmiset ovat valistuneet näistä barbaarisista tavoista edes jossakin määrin.

>>>7. Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu. <<<

Jahve. Jahve. Jahve. Odottelen meteoriniskua..... ...... ...... .... .... .... .... .... .... ... .. .. . . .. ...
Toistaiseksi ei mitään.

>>> 8. Muista pyhittää lepopäivä. <<<

Mikäli pyhittämisellä tarkoitetaan sitä että tekee niin kuin parhaaksi katsoo niin silloin kaiketi voi sanoa että myös minä pyhitän lepopäiväni. Tosin saattaa hyvinkin olla että minun lepopäiväni pyhittäminen tapahtuu merkeissä jotka tämän tarinan mukaan ovat varsin epäpyhiä.

>>> 9. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
10. mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. <<<

Tätäkään ei juurikaan toteuteta vaan normaali työviikko on viisi päivää, ei kuusi. Sapattia puolestaan ei juurikaan ole vaan vapaapäivät voivat olla lähes minä viikonpäivänä tahansa.
Sapatti on muuten lauantaina.
Tämän lisäksi ihmiset eivät enää omista toisiaan, onneksi, joten kenelläkään ei ole oikeutta velvoittaa ketään pitämään vapaata mikäli nämä eivät halua.

>>> 11. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen. <<<

Näinhän Raamattu tietää kertoa mutta valitettavasti sekä järjestys jossa elämä maapallolla on kehittynyt että aika ovat jokseenkin eri luokkaa. Edelleenkin: Miksi kaikkivoivan Jumalan tarvitsisi levätä??

>>> 12. Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa. <<<

Tarpeetonta. Kunnioitus on jotakin joka on ansaittava sitä ei saavuteta ainoastaan olemalla.
Tämä koskee kaikkia niin Jumalaa kuin vanhempiakin.

>>> 13. Älä tapa. <<<

Tämä on ihan hyvä periaate, mikäli kaikki suostuisivat sitä noudattamaan, mutta esim; itsensä puolustamiseksi voi joutua tilanteeseen jossa tämä on ainoa mahdollinen tapa toimia.
Näin yksinkertaistettu määräys ei toimi ja se kumotaan varsin moneen otteeseen myös Raamatun toimesta, niin suoraan Jumalan käskystä kuin välillisestikin.

>>> 14. Älä tee huorin. <<<

Sinä voit mennä esim: baariin ja periaatteessa päätyä harrastaa seksiä kenentahansa kanssa, eikä tässä ole mitään laitonta. Jos puolestaan tekee näin rahasta niin yllättäen se tekee tästä laitonta. Minkä takia?? Ei ymmärrä.
Minusta kyse on tässäkin henkilökohtaisesta vapaudesta.

>>> 15. Älä varasta. <<<

Täysin samaa mieltä. Tosin tässäkin tapauksessa poikkeuksia on, esim: katastrofi tilanteissa ihmiset tulevat toimeen sillä mitä he löytävät.

>>> 16. Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. <<<

Tämäkään ei aina toimi. Valehteleminen ei ole aina pahasta.

>>> 17. Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa." <<<
Himoitsemisessa ei ole mitään vikaa, vikaa tässä on ainoastaan silloin jos himoitsemaansa yrittää tavoitella laittomin keinoin. Himoitseminen on itseasiassa edellytys yhteikunnan toiminnalle, nykyiselle ja myös Raamatun kirjoittamisen aikaan.
Vaihdanta talous toimii nimittäin siten että sinä himoitset jotakin joka on toisen omaa ja tämä toinen määrittää kuinka arvokkaana hän pitää sitä ja millä hinnalla voit tyydtyttää himosi.
Tosin Raamatun aikaan himoitseminen koski myös ihmisiä. Tämä ei nykyään onneksi onnistu ainakaan laillisesti.

Jumala kiusaa Faaraota ja leikkii israelin kansalla.

Exodus 13.
Kyseinen kappale on lähinnä Exoduksen aikaisemmissa luvuissa toteutettujen Jumalan "ihmeiden" kunnioitus ja palvontamenojen kertaamista. Tradition vahvistamista siis.
Mainitsemisen arvoisena voitaneen pitää sitä, että Jumalan vastuu näistä tapahtumista jätetään kokonaan mainitsematta.
Tässä mainitaan kyllä että Faaraon sydän paatui, eikä tämä päästänyt israelin kansaa orjuudesta, mutta kokonaan mainitsematta jää se että tarinan mukaan Jumala nimenomaan aiheutti Faaraon sydämen paatumisen. Tämä samantyylinen sijaiskärsimys oppi jossa vastuu siirretään joko kokonaan taikka osin syyttömän osaksi on varsin yleistä niin juutalaisessa kuin kristillisessäkin opissa.

Exodus 13: 17. Mutta kun farao oli päästänyt kansan, ei Jumala johdattanut heitä sitä tietä, joka kulki filistealaisten maan kautta, vaikka se oli suorin, sillä Jumala ajatteli, että kansa ehkä katuisi nähdessänsä sodan syttyvän ja palaisi Egyptiin;

Jumala ei näytä olevan kovinkaan järkevä. Kuka palaisi vapaaehtoisesti orjuuteen?? Minkä takia sota olisi edes välttämätön, sillä voisihan Jumala estää sen tapahtumisen jos vain haluaisi.

Exodus 13 sisältää myös varsin mielenkiintoisen lopetuksen, joka on myös varsin hyvä vastaus eräisiin kristittyjen esittämiin kysymyksiin. Kysymyksiin kuten: "Mikä saisi sinut uskomaan Jumalan olemassaoloon??

Exodus 13: 21. Ja Herra kulki heidän edellänsä, päivällä pilvenpatsaassa johdattaaksensa heitä tietä myöten ja yöllä tulenpatsaassa valaistaksensa heidän kulkunsa, niin että he voivat vaeltaa sekä päivällä että yöllä.
22. Pilvenpatsas ei poistunut päivällä eikä tulenpatsas yöllä kansan edestä.

Tämä olisi jotakin, joka olisi kieltämättä varsin vakuuttavaa.

Exodus 14.
Jumala ei siis ollut ilmeisesti vieläkään kiusannut Faaraota tarpeeksi vaan päätti edelleen puuttua tilanteeseen ja paadutti jälleen Faaraon sydämen, niin että tämä lähti sotajoukkoineen ajamaan Israelilaisia takaa.

Exodus 14: 4. Ja minä paadutan faraon sydämen, niin että hän ajaa heitä takaa; mutta minä näytän kunniani tuhoamalla faraon ja koko hänen sotajoukkonsa; ja niin egyptiläiset tulevat tietämään, että minä olen Herra." Ja he tekivät niin.

"Kunnia": näyttää olevan Jumalalle käsitys jota minä en kykene mitenkään ymmärtämään.
Ensin hän sallii oman kansansa orjuuttamisen, pakottaa Faaraon pitämään kansansa orjuudessa ja tämän varjolla rankaisee kaikkia egyptiläisiä, vie kansansa pois Egyptistä mutta usuttaa Faaraon ajamaan omaa kansaansa takaan jotta hän voi tuhota tämän sotajoukot.
Tämä ei ole kunniaa tämä on pahuutta.

Niinpä Mooses halkaisee Jumalan avustamana Punaisen Meren kahtia ja Israelilaisille avautuu pakotie, samalla kun pilvestä muodostunut muuri estää Egyptiläisiä pääsemästä Israelilaisten kimppuun. Egyptiläisten sitten hyökätessä Mooses Jumalan avustamana hukuttaa Faaraon sotajoukot.

Exodus 15.
Lähinnä ylistuslauluja Jumalan suorittamille hirmuteoille joita aijemmat luvut Exoduksessa käsittelevät.

Exodus 16.
Kansalla oli kuitenkin nälkä ja nämä valittivat tästä. Jumala antoi leipää sataa taivaasta israelin kansalle sytäväksi. Kertomuksen mukaan tälle taivaasta sataneelle leivälle annettiin nimenksi manna, koska se oli valkeata ja maistui hunajakakuille.
Israelin kansa vaelsi 40 vuotta autiomaassa syöden taivaasta satavaa mannaa.

Exodus 17.
Kansalla tuli jano, sillä paikalle johon he olivat vaelluksensa tässä vaiheessa tulleet ei ollut vettä.
Tästä he valittivat ja niinpä Jumala neuvoi Moosesta iskemään sauvalla kiviin ja näin tehdessään avasi Mooses sauvallaan lähteen josta pulppusi vettä.
Jostakin kumman syystä maassa asuvat amelakilaiset olivat jonkinlainen uhka ja niinpä Joosua, Mooseksen käskystä lähti sotaretkelle näitä vastaan. Mooses kiipesi vuoren huipulle ja piteli Jumalan sauvaa, jolla hän oli Egyptissä suorittanut ihmeitä ja jolla hän oli iskenyt kalliosta vettä.
Raamattu tietää kertoa että niin kauvan kun Mooses piti sauvaansa kohotettuna israelin joukot olivat voittoisia, niinpä sitten tapahtui että Joosua voitti.

Ristiriitaiseksi tämän tekee se että, jostakin syystä Jumalaa ei häirinnyt yhtään sotia amelakilaisia vastaan toisin kuin aijemmin Exodus 13.

maanantaina, marraskuuta 16

Siispä exodukseen!!

Exodus 1:
Faarao siis pelkäsi että israelilaiset valloittaisivat hänen maansa ja alkoi toimimaan Israelin kansaa vastaan. Israel, siis Jaakobin sukukunta ei valtio taikka joku henkilö, kasvoi varsin suureksi Egyptin maassa ja varsin nopeasti.

Exodus 2:
Mooseksen tarina alkaa Exodus kahdessa jossa Faaraon tytär löytää poikalapsen kaislakorista ja ottaa tämän omakseen ja nimeää Moosekseksi. Mooses kuitenkin huomaa oman kansansa joutuvan huonosti kohdelluksi ja kostaa tämän murhaamalla erään egyptiläisen.
Tämä teko tulee ilmi ja tästä syystä Mooses joutuu pakenee.
Mooses päätyi Midianin maahan ja lopulta päätyi Regulin taloon ja naimisiin yhden tämän seitsemän tyttären kanssa.
Kului pitkän aikaa ja faarao joka orjuutti Israelin kansan kuoli, mutta Israelin kansan valitukset kantautuivat vihdoin Jumalan korviin. Jumala päättää puuttua tilanteeseen.

Tästä tietenkin seuraa ongelma. Joko Jumala tiesi että hänen kansansa oli orjuutettu, jolloin hän on paha tai vaihtoehtoisesti Jumala ei ole kaikkitietävä. Toisaalta Jumala ei myöskään ratkaise tätä tilannetta vapauttamalla kansaansa välittömästi orjuudesta. Tämä tarkoittaa joko sitä että Jumala ei vain halunnut pelastaa kansaansa, mikä tekee Jumalasta epäinhimillisen taikka vaihtoehtoisesti hän ei kykene jolloin Jumala ei ole kaikkivoipa.

Exodus 3:
Mooses tapaa enkelin palavassa pensaassa, joka ei pala, ja puhuu Jumalana kanssa.
Raamattu tietää myös kertoa että mikäli lähestyt palavaa pensasta ja tämä pensas puhuu, niin kengät on otettava pois jalasta, sillä maa on tässä pyhää.
Loppu osa Exopus 3 on kertomusta siitä kuinka Mooses puhuu palavalle pensaalle ja tämä pensas neuvoo Moosesta miten vakuuttaa israelin kansa siitä että hän puhuu näiden Jumalan nimissä.

Exodus 3: 20.
Mutta minä ojennan käteni ja lyön Egyptiä kaikenkaltaisilla ihmeilläni, joita minä olen siellä tekevä, ja sitten hän päästää teidät.

Tämä on hyvin mielenkiintoinen ja hyvin paljon ongelmia mukanaan tuova lause, sillä kyseessä on ennustus jonka Jumala tekee. Näin ollen tämä toteutuu ainoastaan siinä tapauksessa että faarao ei päästä israelilaisia maastaan ennen kuin Jumala toteuttaa "kaikenlaisia ihmeitä", mitkä tässä tapauksessa ovat tietenkin vitsauksia.
Tämä puolestaan viittaa siihen että Jumala tiesi etteivät toimet, jotka hän laittaa liikkeelle vapauta israelilaisia ennen kuin Jumala kurittaa egyptiläisiä näillä vitsauksilla. Hän olisi siis voinut osoittaa oman olemassaolonsa jollakin muulla tavalla ja säästänyt egyptin kansan näiltä kärsimyksiltä, mikäli vain olisi halunnut niin tehdä. Toki joku voi sanoa että kyseessä oli kosto israelin kansan orjuuttamisesta. Tämä ei kuitenkaan päde sillä Jumala olisi tahtoessaan voinut myös estää orjuuden, mikä tekee Jumalasta kostonhimoisen ei oikeudenmukaista taikka armahtavaa.

Exodus 4:
Jumala antoi Moosekselle kyvyn tehdä ihmeistä.
Näistä ensimmäinen oli paimensauvan muuttuminen käärmeeksi kun sauvan heittää maahan.
Raamattu ei täsmennä muuttuuko sauva, käärmeeksi ainoastaan jos sen heittää maahan eikä silloin kun sen laskee maahan ja mitä mahdollisia eroja heittämisellä ja laskemisella on ihmeen tapahtumisen kannalta.
Toinen mielenkiintoinen kysymys on: Minkä takia käärme??
Käärme ei oikein sovi Raamatulliseen näkemykseen ainakaan Genesiksen suhteen, sillä Genesiksessä käärme nimenomaisesti kirotaan, alennetaan ja käärmeeseen viitataan epäpuhtaana olentona. Tästä syystä on varsin ristiriitaista että Exopuksessa käärmettä käytetään esimerkkinä todellisesta jumaluudesta.

Seuraava ihme on käden muuttuminen valkoiseksi kun sen laittaa poveen ja sen muuttuminen takaisin normaaliksi kun käden laittaa uudelleen poveen.
Jälleen kerran sopii kysyä: Minkä takia käsi ei voi muuttua valkoiseksi silloin kun se on näkyvissä, olisihan kyseessä paljon uskottavampi taikatemppu.

Kolmas ihme jonka oli määrä todistaa Mooseksen jumalallisen käskyn alkuperästä oli, Niilistä nostetun veden muuttuminen vereksi kuivalla maalla. Tämä on itseasiassa varsin hyvää symboliikkaa sillä Egyptiläisille Niili nimenomaisesti kuvaa elämää. Näin on saatu ainakin tämän yhden esimerkin kohdalla yhdistettyä Egyptiläinen uskonto, juutalaiseen ja myöhemmin kristilliseen käsitykseen elämästä.
Kristillisessä uskonnossa tämä on varsinkin totta, sillä kerääntyväthän kristityt joka sunnuntai palvomaan verta jonka avulla ihmisen on mahdollista saavuttaa ikuinen elämä.
Tästä tulikin mieleen että vampyyri, on varsin mielenkiintoinen konsepti.

Mooses kuitenkin epäilee että vaikka hän kykenisikin tekemään kaikki nämä ihmeet, eivät isralilaiset taikka faaroa häntä uskoisi. Tähän Jumala vastaa.

Exodus 4: 11. Ja Herra sanoi hänelle: "Kuka on antanut ihmiselle suun, tahi kuka tekee mykän tai kuuron, näkevän tai sokean? Enkö minä, Herra?

Josta seuraa ilmeinen kysymys: Minkä takia Jumala tekisi jonkun mykäksi, sokeaksi taikka kuuroksi jos hänellä on mahdollisuus tehdä näistä ihmisistä kuulevia, kykeneviä puhumaan ja näkemään?? Tämä on ilmeisesti Jumalalle mahdollista, mutta jostain syystä maailmassa silti on kuuroja, sokeita ja mykkiä.
Jos minulla olisi kyky antaa ihmisille heidän näkönsä, kuulonsa taikka puhekykynsä takaisin niin maailmassa ei olisi kuuroja, mykkiä taikka sokeita. Jumala kuitenkin on ilmeisesti päättänyt tehdä toisin. Voiko tällaista Jumalaa sanoa hyväksi taikka oikeudenmukaiseksi??
Minusta ei.

Joudun hieman hyppäämään tarinassa eteen päin, jotta tämä seuraava on ymmärrettävissä.
Exoduksessa ennen kuin israelin kansa pääsee lähtemään Egyptistä Jumala langettaa Egyptin ylle vitsauksia. Tämä johtuu siitä että Faaraon sydän paatui.
Pahasydäminen Faarao siis sai ansionsa mukaan?? No ei oikeastaan.

Exodus 4: 21. Ja Herra sanoi Moosekselle: "Kun tulet takaisin Egyptiin, niin katso, että teet faraon edessä kaikki ne ihmeet, jotka minä olen pannut sinun käteesi. Mutta minä paadutan hänen sydämensä, niin että hän ei päästä kansaa.

Jumala siis varta vasten paadutti Faaraon sydämen päästäkseen esittelemään voimiaan ja aiheuttamaan kärsimystä ja vahinkoa kaikille Egyptin asukkaille.
Jos mikä niin tämä on silkkaa pahuutta.

Kun Mooses on matkalla kohti Egyptiä Jumala suuttuu tälle ja aikoo tappaa Mooseksen.
Tähän ratkaisuksi Mooseksen vaimo ympärileikkaa heidän poikansa ja koskettaa Moosesta leikatulla esinahalla, mikä ilmeisesi lepyttää Jumalan ja tämä menee pois.
Ympärileikkaus ja veri näyttelevät ainakin juutalaisessa opissa varsin suurta osaa, UT korjaa kristillisen uskon osalta tämän ihmisten silpomisen mutta tämä veriuhri on siltikin hyvin merkittävä osa kumpaakin uskonnollista käsitystä ja kristillisessä uskossa vielä tänä päivänäkin.
Tosin se kuinka paljon UT:n "korjaustoimet" korjasivat ja kuinka paljon ne aiheuttivat vain enemmän vahinkoa, onkin sitten varmasti jokaisen henkilökohtainen mielipide.
Tähän aiheeseen palaan tietenkin myöhemmin hieman tarkemmin.

Exodus 5:
Mooses siis menee pyytämään faaraolta hieman myönnytyksiä, mutta faarao kieltäytyy ja sen sijaan tiukentaa otettaan Israelilaisista asettamalla israelilaisille raskaampia ja vaativampia töitä.
Mooses pyytää Jumalalta apua.

Exodus 6:
Tämä alkaa seuraavasti.
Exodus 6: 1. Mutta Herra vastasi Moosekselle: "Nyt saat nähdä, mitä minä faraolle
teen; sillä väkevän käden pakottamana hän on päästävä heidät, ja väkevän käden pakottamana hän on ajava heidät maastansa".

Mikä tästä kertomuksesta kuitenkin jää mainitsematta on se että Exodus 4: 21, Jumala nimenomaisesti sanoo että syy minkä takia faaraon sydän on paatunut johtuu siitä että Jumala itse paaduttaa faaraon sydämen.
Toisin sanoen: Jumala on vastuussa kaikista tämän näytelmän osapuolten tekemistä valinnoista, sillä Jumala sanoo puhuvansa Mooseksen suulla, paaduttavansa Faaraon sydämen jotta tämä ei päästä israelilaisia vapaiksi ja Jumala myös aiheuttaa egyptiläisille kärsimystä ja vahinkoa siitä että israelilaisia ei vapauteta.
Tämä puolestaan tuo mukanaan vapaan-tahdon ongelman ja varsin erityiseksi tämä ongelma muodostuu sen takia että Jumala suorittaa tekoja jotka ovat pahoja loukkaamalla faaraon vapaata-tahtoa. Eikä tässä vielä kaikki, sillä Jumala myös oikeuttaa omat pahat tekonsa, faaraon teoilla jotka Jumala itse pakotti faaraon osaksi.

Exodus 7:
Jumala teki Mooseksesta Jumalan kaltaisen Faaraon silmissä ja Aaron asetettiin Mooseksen profeetaksi ja niin he menivät tapaamaan Faaraota.
Faarao vaati Moosesta esittämään jonkin ihmeen, aivan kuten Jumala oli sanonut.
Siispä Aaron heittää sauvansa maahan ja se muuttuu käärmeeksi. Tähän vastaukseksi Faarao kutsuu paikalle ""maansa viisaat ja velhot "" (Exodus 7:11) ja nämä suorittavan saman teon, mutta Aaronin sauvasta tullut käärme syö nämä käärmeet.

Seuraavana päivänä Mooses muutti Jumalan käskystä veden Niilissä vereksi ja samoin tapahtui kaikissa paikoissa Egyptissä, mutta Faaraon viisaat ja velhot tekivät samoin. Se miten on mahdollista muuttaa vereksi muutettu vesi vielä tämän jälkeen vereksi on varsin merkillistä.
Ehkä tätä voi pitää vielä suurempana ihmeenä!!!

Exodus 8:
Koska Faarao ei vieläkään päästänyt israelilaisia egyptistä, taikka oikeastaan koska Jumala pakotti faaraon pitämään israelilaiset Egyptissä, alkoi Egyptissä kuhisemaan sammakoita ja jälleen kerran faaraon viisaat ja velhot tekivät samoin.
Se minkä takia nämä velhot eivät yrittäneet muuttaa edellisellä kerralla verta takaisin vedeksi, taikka hävittää sammakoita on jokseenkin merkillistä. Ehkä he eivät vain tulleet ajatelleeksi tätä.

Mutta edelleenkin Jumala pidätteli Faaraota päästämästä israelin kansaa paaduttamalla tämän sydämen. Niinpä Mooses löi sauvallaan maahan ja kaikki Egyptin tomu muuttui sääskiksi ja paarmoiksi. Tähän eivät viisaat ja taikurit enää pystyneet ja tähän on varsin looginen selityskin: Ei ollut enää tomua. Se miten kaiken veden, vereksi muuttamisen jälkeen nämä pystyivät muuttamaan vettä vereksi, ei puolestaan ole ollenkaan loogista.
Tämän jälkeen Jumala täytti kaikkien egyptiläisten talot ja karjatilat näillä sääskillä, jonka jälkeen Faarao antoi Moosekselle luvan lähteä uhraamaan Jumalalle jotta hänen kansansa säästyisi. Näin tapahtuikin mutta Faarao ei edelleenkään päästänyt israelilaisia pois egyptistä.

Exodus 9:
Israelilaiset eivät siis vieläkään olleet vapaita ja niinpä Jumala langetti Egyptiläiseen karjaan kirouksen joka tappoi kaiken karjan, mutta säästi israelilaisten karjan.

Seuraavaksi Jumala käski Moosesta ottamaan nokea ja tuhkaa ja viskaamaan sitä kohden taivasta faaraon edessä, tästä noesta ja tuhkasta muodostui pilvi joka peitti koko egyptin ja aiheiutti märkäpaiseita.
Exodus 9: 11. Eivätkä tietäjätkään voineet pitää puoliaan Moosesta vastaan paiseiden tähden, sillä paiseita oli tietäjissä samoin kuin kaikissa muissakin egyptiläisissä.
12. Mutta Herra paadutti faraon sydämen, niin ettei hän kuullut heitä, niinkuin Herra oli sanonutkin Moosekselle.

Tämä vain muistutuksena kuka loppujen lopuksi on vastuussa näistä kaikista tapahtumista.

Koska Jumala ei ilmeisesti vieläkään ollut näytellyt voimiaan tarpeeksi taikka aiheuttanut riittävästi vahinkoa ja kärsimystä langetti hän Egyptin ylle raemyrskyn.
Raesateen iskettyä Egyptiin Faarao lupaa päästää jälleen kerran israelin kansan pois egyptistä, mutta jälleen kerran Faaraon sydän paatuu.

Exodus 10: 1. Sitten Herra sanoi Moosekselle: "Mene faraon tykö, sillä minä olen
koventanut hänen sydämensä ja hänen palvelijainsa sydämet, että tekisin nämä tunnustekoni heidän keskellänsä
2. ja että sinä kertoisit lapsillesi ja lastesi lapsille, mitä minä olen tehnyt egyptiläisille, ja minun tunnustekoni, jotka olen tehnyt heidän keskellänsä, tietääksenne, että minä olen Herra".

Ja tässä on todellinen syy kaikille näille vitsauksille, vahingolle ja kärsimykselle jota Jumalan toimet Egyptiläisille aiheuttivat. Kaikki tämä ainoastaan osoittamaan että Jumalalla on voima toteuttaa jotakin tällaista.
Syynä ei siis todellakaan ollut israelin kansan orjuuttaminen, sillä olisihan tämän tarinan mukainen Jumala, joka pystyy paaduttamaan Faaraon sydämen niin ettei tämä mistään syystä vapauta israelilaisia, voinut tehdä aivan päin vastoin jolloin Faarao ei olisi ensitilassa edes orjuuttanut israelilaisia.

Jumala ei kuitenkaan nähtävästi ollut vieläkään tyytyväinen vaan hänen käskystään heinäsirkat valtasivat Egyptin maan. Jälleen Faarao osoitti katumusta, joka oli orjuuden osalta varsin perusteltua mutta hän oli täysin syytön aiheutettuihin katastrofeihin. Taas kerran Jumala kuitenkin paadutti faaraon, eikä tämä edelleenkään päästänyt israelin kansaa vapaaksi.

Tällä kertaa Jumala pimensi Egyptin maan kolmeksi päiväksi.
Mutta mitä tapahtuikaan? Osaatko jo arvata?? No aivan näinhän siinä jälleen kävi.
Exodus 10: 27. Mutta Herra paadutti faraon sydämen, niin että hän ei tahtonut päästää heitä.

Exodus 11.
Viimeisenä vitsauksena jonka Jumala lähetti Faaraota ja egyptiläisiä vitsaamaan, tappoi kaikki esikoislapset egyptissä.
Exodus 12.
Tämä on kuvaus uhrimenoista ja rituaalisesta syömisestä jolla israelilaiset pitivät Jumalan kirouksen koskemasta itseensä. Ja niinpä Jumala sitten toteutti lupauksensa ja Egyptissä jokainen esikoislapsi, jokaisesta perheestä kuoli, koska Jumala halusi niin.

Exodus 12: 11. Ja syökää se näin: kupeet vyötettyinä, kengät jalassanne ja sauva kädessänne; ja syökää se kiiruusti. Tämä on pääsiäinen Herran kunniaksi.
12. Sillä minä kuljen sinä yönä kautta Egyptin maan ja surmaan kaikki esikoiset Egyptin maassa, sekä ihmiset että eläimet, ja panen toimeen rangaistustuomion, jonka minä olen langettanut kaikista Egyptin jumalista. Minä olen Herra.

Minun on oikeasti hyvin vaikea juuri tällä hetkellä löytää sanoja kuvaamaan sitä kuinka.......... Tämä koko kertomus on niin ällistyttävän moraaliton, epäoikeudenmukainen ja vain yksinkertaisesti paha, että en voi kuvitella ketään joka todella voisi sanoa tämän olevan missään määrin hyvää.
Mikäli joku tekee näin, kyseessä on toivoton tapaus. Ihminen vailla minkäänlaista inhimillisyyttä.

Jos minulla olisi pienimmissäkään määrin mitään syytä uskoa että mikään tästä olisi totta, ei se vaikuttaisi yhtään näin huvittavalta. Valitettavasti liian monet ihmiset kuitenkin uskovat ja pitävät näitä tarinoista todellisina.
Tähän lopuksi soisi toivoa että kaikki lukijat nauttisivat lukemastaan, mutta jo tällaisen konseptin ajatteleminen saa minut fyysisesti voimaan pahoin.

lauantaina, marraskuuta 7

Jotakin yleistä paskanjauhantaa.

Pääsin kommentoinnissani vihdoin Genesiksen loppuun asti. Tai siis pääsin jo jonkin aikaa sitten, en vain keksinyt mitä laittaa näiden kirjojen väliin, merkitsemään siirtymistä kirjasta toiseen.
Kuten näkyy en ole vieläkään keksinyt yhtään mitään.

Jotain yleistä.
Näyttää siltä että alun varsin taajasta blogin kirjoittamisesta ei sitten kuitenkaan muodostunut trendiä, vaan näyttää pahasti siltä että aktiivisuuteni on tippunut jokseenkin huimasti.
Ei kuitenkaan syytä huoleen, aikomukseni on edelleenkin saada tämä projekti loppuun.
Toisille tämä saattaa tulla positiivisena uutisena, toiset virittäytyvät rukousasentoon kirotakseen minut ja joillekin olen varmasti täydellinen osoitus siitä etteivät ateistit ymmärrä Raamattua.

Olettamuksena tässä tietenkin että vähintäänkin kaikki suomalaiset lukevat blogiani ja nekin jotka eivät suomenkieltä osaa harjoittelevat ahkerasti päästäkseen nauttimaan tästä ainutlaatuisesta kokemuksesta.

Mutta älkää hätäilkö, kyllä tätä hyvää riittää kaikille ja pitkään.
Laskin tuossa että Raamattu on jaettu 67 erilliseen osaan, kirjaan taikka miksikä tätä jakoa sitten ikinä haluaakin kutsua. Olen kommentoinut yhtä ja siihen meni tasan 20 päivää, tämä tarkoittaa että loppujen 66 kirjan kommentoimiseen menee vaivaiset 1320 päivää, eli vajaat neljä vuotta.

Lopullisena tarkoituksenani on tietenkin muodostaa Ateismin Raamattu, julistaa tätä uskoa kaikille kansoille ja valloittaa maailma..... mutta älkää kertoko tätä kenellekään.