maanantaina, heinäkuuta 26

Kuinka tappaa kansalaisia 101

Numeri 11.
Kansa ilmaisi oman pahoinvointinsa, tässä tapauksessa lihan puutteesta ja tämä suututti Jumalan siihen pisteeseen asti että tämä poltti leirin uloimman osan.
Jonkinasteisesta ylireagoimisesta voitaneen puhua kun valituksen esittämisestä poltetaan elävältä, mutta tämä asettaa myös muita ongelmia.

Eikö tämä tarkoita käytännössä sitä että jokaisen on tyytyminen omaan tilaansa oli tilanne sitten mikä tahansa, koska kyseessä on tilanne joka on Jumalan aikaansaama taikka sallima?
Ja jos näin on niin miksi esittää rukouksia ylipäätään? Eikö rukous ole pyynnön esittäminen Jumalalle ja aivan samalla lailla siis valittamista omasta tilastaan kuin tässä tarinassa?

Mutta ei, Israelin kansa ei vieläkään lopettanut napinaansa, vaan kansan keskuuteen oli syntynyt hylkyväki joka edelleen valitti siitä ettei se saanut lihaa.
Edelleen voidaan puhua jonkinasteisesta ylireagoimisesta sillä valittaminen on tuskin aiheellinen syy hyljeksiä jotakuta.

Niinpä Jumala ja jopa Mooses katsoivat kansan tehneen pahoin. Tilanteen ollessa mikä se oli, päätti Mooses puhua Jumalalle ja pyysi tätä surmaamaan itsensä jos Jumala ei vähentäisi Mooseksen vastuuta kansaa kohtaan.

Jälleen kerran päästään tähän sijaiskärsimys teemaan joka on jokseenkin totaalisesti absurdi ja mieletön ajatus.
Vaikka nämä ylireagoinnit kuten kansan polttaminen ja hyljätyksi julistamiset sen varjolla että nämä ovat esittäneet valituksia, voitaisiinkin oikeuttaa jollakin tavalla; Jonkun osattoman laittaminen vastuuseen siitä mitä joku muu on tehnyt on totaalisesti väärin.
Toinen seikka jonka tämä tuo esille ja joka periaatteellisesti ristiriitainen, joskaan ei välttämättömästi; Jumalan kanssa kun ilmeisesti voi neuvotella ja päästä lopputulokseen joka on sellainen jonka itse haluaa, ei sellainen jonka Jumala on asettanut.
Mooseshan tässä periaatteessa asetti Jumalalle tilanteen jossa, mikäli et tee näin sinun on tehtävä näin ja Jumala ilmeisesti tekee niin kuin Mooses tahtoo.
Merkillistä.

Jumala siis päätti osoittaa oman voimansa ja antaa israelilaisille lihaa syödäkseen, olihan kyseessä Jumala joten täytyihän tämäkin teko olla hänelle mahdollista.
Merkillistä on kuitenkin se ettei tämä Jumala monistanut lampaita ja lehmiä joita näillä oli mukanaan, vähän niin kuin myöhemmässä tarinassa, vaan Jumala nostatti tuulen joka ajoi kasapäin viiriäisiä leiriin.
Mutta voi voi. Vaikka Jumala oli luvannut kansalle lihaa ja sitä myös heille tarjonnut ei hän halunnut kansan sitä syödä ja niinpä hän tappoi kaikki ne ihmiset jotka olivat syöneet lihaa jonka hän oli tarjonnut. Olivathan nämä antautuneet himojensa valtaan, näin osaa Raamattu kertoa.

Joten tämän tarinan opetus on: Jos Jumala tarjoaa sinulle jotakin, älä ota sitä vastaan tai kuolet.

torstaina, heinäkuuta 22

Sotaan, sotaan, sotaan valmistautukaa

Nemeri 1 aina lukuun 4 asti käsittelevät ainoastaan eri sukukuntia, niissä olevia sotakelpoisia miehiä, sitä kuinka nämä jaetaan osastoiksi, kuinka nämä osastot sijoitetaan ja mitkä näiden sukukuntien tehtävät ovat.

Numeri 5 käsittelee samoja asioita mukaan luettuna pappien tehtäviä joista eräs on ottaa selvää onko jonkun miehen vaimo ollut hänelle uskoton.
Käytännössä tämä toimi siten että mikäli naisesta tämän papin taikojen voimasta tulee hedelmätön, on hän maannut jonkun toisen miehen kanssa ja mikäli ei niin ei.
Tosin koska näillä kyseisillä ihmisillä ei nähtävästi ollut kovinkaan hyvää käsitystä ihmisen biologiasta, on hieman vaikea sanoa miten nämä selvittivät onko nainen hedelmällinen vaiko ei.

Numeri 6 pitää sisällään ainoastaan erilaisia rituaalimenoja, mutta se sisältää myös katkelman jonka olen kuullut hyvin usein erilaisissa uskonnollisissa menoissa.

>>> Numeri 6
23. "Puhu Aaronille ja hänen pojillensa ja sano: Siunatessanne israelilaisia sanokaa heille:
24. Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua;
25. Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen;
26. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. <<<

Ongelmat jotka tästä seuraavat ovat seuraavat.
Tässä puhutaan israelilaisten siunaamisesta, ei kristittyjen siunaamisesta, mutta tästä huolimatta tämä kyseinen katkelma on jotakin jota käytetään hyvin monissa kristillisissä seremonioissa. En muista osallistuneeni ainoaankaan jumalanpalvelukseen jossa tätä ei olisi mainittu.
Laskevatko nämä ihmiset siis itsensä israelilaisiksi?

Mikäli Uusi-testamentti kumoaa Vanhan-testamentin, minkä takia käyttää tätä ollenkaan?

Ja mikäli Uusi-testamentti ja siinä mainittu Jeesus ainoastaan poistaa tarpeen suorittaa uhrimenoja, Vanhan-testamentin lait jotka eivät koska uhrausta pätevät myös kristittyihin aivan yhtä lailla kuin juutalaisiinkin.

Kun vielä tätä tarkastelee asiayhteydessä jossa se mainitaan,kyseessä kun on kuitenkin tilanne jossa israelilaiset ovat lähdössä sotaan, niin tarkoittaako tämä myös sitä että kirkko valmistaa sen kannattajia sotaan.

Numeri 7 käy lävitse mitä eri sukukunnat toivat uhrilahjaksi Jumalalle.

Numeri 8 ja 9 käyvät lävitse erilaisia rituaaleja joilla kunnioitetaan tätä Jumalaa sekä esittää tarinan jossa Jumala ohjaa israelilaisia pilven muodossa.

Numeri 10 israelilaiset jotka olivat koonneet sotajoukkonsa lähtevät liikkeelle.

sunnuntaina, heinäkuuta 4

Koska minä voin!!

Kun vääräuskoisesta oltiin viimein päästy eroon kivittämällä ( Leviticus 24 ) pääsee Raamattu jatkamaan eteen päin.
Leviticus 25 jatkaa tästä esittämällä erilaisia säädöksiä siitä kuinka viljelyksiä tulee hoitaa.
Kun kyseessä on asia joka vaatii työn tekoa on toki ilmeistä että tässä samassa kohdassa mainitaan myös joitakin säädöksiä koskien työn tekijöitä, tässä tapauksessa orjia.
Edellisten lisäksi Leviticus 25 pitää sisällään joukon säädöksiä koskien edellä mainitun omaisuuden, maan ja orjien, myymisestä ja perimisestä.

Leviticua 26 on puolestaan varsin mielenkiintoinen kappale lähinnä siitä syystä että se esittää konseptin, ei niinkään irrallisia kohtia taikka katkelmia tarkasti määritellyistä laeista taikka ohjeista.
Tietenkin lukuun ottamatta standardiksikin jo muodostunutta: Älä tee jumalankuvia; käskyä.

Tätä alla olevaa lainausta edeltää eri joukko lupauksia joita Jumala Raamatussa lupaa niille jotka seuraava Jumalan asettamia säädöksiä. Toisin sanoen: "Tehkää niin kuin minä sanon ja kaikkea mukavaa tapahtuu."

>>> Leviticus 26: 14. Mutta jos te ette kuule minua ettekä pidä kaikkia näitä käskyjä,
15. vaan hylkäätte halpana minun ohjeeni ja teidän sielunne vieroo minun säädöksiäni, niin ettette pidä kaikkia minun käskyjäni, vaan rikotte minun liittoni,
16. niin minäkin teen teille samoin ja rankaisen teitä hirmuisilla onnettomuuksilla, hivutustaudilla ja kuumeella, jotka sammuttavat teidän silmänne ja näännyttävät sielunne; ja te kylvätte siemenenne turhaan, sillä teidän vihollisenne syövät sen. <<<

Jakeesta 14 lähtien aina jakeeseen 46 joka päättää Leviticus 26, Raamattu etenee samoin kertoen miten Jumala rankaisee niitä jotka eivät noudata kaikkia Jumalan käskyjä.
Tämä ei ole ainoastaan vaade täydellisestä tottelevaisuudesta jossa jokaista käskyä on toteltava, vaan myös vaatimus täydellisyydestä näiden käskyjen toteuttamisessa.
Tämänkaltainen totalitarismi ei ole tietenkään Raamatussa uutta, vaan sama mentaliteetti on nähtävissä myös hieman aiemmin sekä Aaronin poikien tapauksessa että jumalanpilkkaajan kivittämisessä.
Näiden kaikkien taustalla toimii sama: Might makes right; eli voima oikeuttaa, periaate jossa se että jollakin on voima toteuttaa jotakin tarkoittaa sitä että kaikki mitä tämä tekee taikka säätää on oikein ja hyvää.
Tämä on yleinen ongelma Raamatussa jo ylipäätään, myös niissä kohden joissa esitetty laki, määräys, neuvo, ohje taikka jokin muu opastus toimia jotenkin olisi itsessään sellaisenaan hyvä asia. Oikeutuksena sille minkä takia jokin on hyvä toimii: Koska Jumala sanoi niin, ei se mitä seurauksia kullakin toimella on.

Leviticus päättyy kappaleeseen 27, jossa mm; kerrotaan minkä arvoisia ihmiset ovat niitä ostettaessa, huomionarvoisaa lienee kaiketi se että naiset ovat arvoltaan lähes tasan puolet miehen arvosta.
Leviticus 27 muistaa myös mainita miten erotellaan puhtaat ja likaiset eläimet ja miten pyhitettyjä asioita tulee kohdella ja kuinka tuhon omaksi vihitty ihminen on tapettava, häntä ei siis saa myydä orjaksi.

Ja niin on päättynyt jälleen yksi Raamatun jumalallisen ilmoituksen sisältämä opus.

torstaina, heinäkuuta 1

Vääräuskoiset hengiltä!!

Vanhaan ja hyvin vanhaan Raamatun tapaan Leviticus kappaleessa 24 jatkaa edelleen kertomuksia siitä kuinka ja millaisia uhrimenoja Jumalalle on suoritettava.
Nämä kuitenkin katkeavat yllättäen ja palaamme ainakin hetkeksi Raamatun ihmeellisten lakien maailmaan.

Leviticus 24:10- 23.
Olipa kerran mies ja tämän vaimo joilla oli poika lapsi joka ilmaisi tyytymättömyytensä omaan tilanteeseensa pilkkaamalla Jumalaa. Niin tapahtui että poika vietiin Mooseksen eteen ja vangittiin kunnes osuva rangaistus oli määritelty.
Niinpä Mooses kysyi Jumalalta neuvoa asiaan ja päätökseen päästiin. Osuva rangaistus tällaiseen hirmutekoon oli ilmeinen ja koska en mitenkään halua vääristellä asiaa annan Jumalan itsensä puhua Raamatun välityksellä.

[Leviticus 24:
14.
"Vie kirooja leirin ulkopuolelle, ja kaikki, jotka kuulivat sen, laskekoot kätensä hänen päänsä päälle, ja koko kansa kivittäköön hänet.
15. Ja puhu israelilaisille ja sano: Kuka ikinä Jumalaansa kiroaa, se joutuu syynalaiseksi.
16. Ja joka Herran nimeä pilkkaa, rangaistakoon kuolemalla; koko kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi. Olipa se muukalainen tai maassa syntynyt, joka pilkkaa Herran nimeä, hänet surmattakoon.]

Jälleen kerran Raamatun Jumala osoitti oman laupeutensa ja rakkautensa kansaa kohtaan joka hartaasti ja täysin vapaasta tahdostaan olivat valinneet seuraavansa Häntä.

Vaikka en kenenkään iloa haluasikaan pilata, tämä kyseinen asia on jotakin jota on syytä harkita myös vakavasti.
Tämä edellinen on Raamatusta löytyvä kohta jolla voidaan oikeuttaa vääräuskoisen ihmisen tappaminen. Eikä kyse ole ainoastaan henkilöistä jotka eivät usko; Rikos oli se että Jumalaa pilkattiin, toisin sanoen tämä kyseinen henkilö ei harjoittanut uskontoa niin kuin olisi pitänyt.
Mikä sitten on oikea tapa harjoittaa uskontoa??
Kysy miltä tahansa ja ryhmittymältä oli kyse sitten Jehovan todistajista, Mormoneista, Katollisilta taikka sitten Evankelis luterilaisilta ja jokainen näistä kertoo että ainoa oikea tapa harjoittaa kristillistä uskoa on heidän omansa.
Kuka tahansa näiden ryhmien edustaja voisi lukea tämän kohdan ja sen perusteella, täysin vailla minkäänlaista tarvetta "tulkita" sitä mitä Raamattu sanoo, oikeuttaa henkilön tappamisen joka ei usko samoin kuin hän itse.

Koska hieman yli 80% suomalaisista kuuluu johonkin kristilliseen yhteisöön, uskonnoista puhuttaessa kristillinen usko ja sen opit nousevat usein esille.
Joissakin tapauksissa keskustelu siirtyy siihen minkä takia minä esitän kritiikkiä pääsääntöisesti kristillistä oppia kohtaan, enkä esim: islamia.
Ensimmäisen syyn jo mainitsinkin. Minä elän yhteiskunnassa jossa huomattava enemmistö on vähintäänkin nimellisesti kristittyjä, joten kristillisellä uskolla on kaikkein eniten vaikutusta yhteiskuntaan jossa olen osana. Toinen syy on se että kristillinen usko, vaikka sen varjolla nyt harjoitetaankin huomattavasti vähemmän väkivaltaa kuin islamin, sisältää samakaltaiset oikeutukset väkivallan teolle "vääräuskoisia" kohtaan kuin islamkin.

Se että huomattavasti suurempi osa kristityistä, verrattaessa muslimeihin, eivät varsinaisesti toimi siten kuin heidän uskontonsa opettaa on tietenkin hyvä asia, mutta se ei poista sitä mitä heidän oppinsa todellisuudessa opettaa ja pitää sisällään.
Keskeinen ongelma on nimenomaisesti oppi eikä varsinaisesti ihmiset jotka siihen kulloinkin uskovat, tämä siitä syystä että ihmiset voidaan saada uskomaan aivan mihinkä tahansa.
Oppi tarjoaa oikeutuksen ihmisille toimia ja niin kauan kuin tässä yllä mainittujen kaltaiset opit on löydettävissä Raamatusta, sen esittämä oppi on yhtä ongelmallinen kuin oppi jonka Koraani esittää.
Tätä kautta ihmiset jotka uskovat näihin oppeihin ovat ongelma, eivät välttämättä sen takia miten he toimivat muita ihmisiä kohtaan taikka miten he harjoittavat omaa uskontoaan, vaan siksi että he edesauttavat näiden oppien leviämisessä; oppien jotka sisältävät oikeutuksen ihmisten tappamiseen jotka ajattelevat eri tavalla.

Leviticus 24: 17- 23
Kappale jatkuu laki muodossa jossa murhasta tuomitaan kuolemaan, vammasta sama vamma ja eläimestä toinen eläin korvaukseksi.
Voimme kuitenkin pysyä edelleen aiheessa sillä Raamattu ei jätä kertomatta mikä oli lopputulos tässä esimerkkitapauksessa joka jumalanpilkkaa käsitteli.

Leviticus 24:
[23 Ja Mooses puhui näin israelilaisille; ja he veivät kiroojan leirin ulkopuolelle ja kivittivät hänet kuoliaaksi. Näin israelilaiset tekivät, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut. ]