sunnuntaina, joulukuuta 18

Raamatopsia herää horroksesta

Koska tämä asia tuli esille eräällä foorumilla, niin täytynee tästä kaiketi esittää jonkinlainen päivitys.

Erään onnettomuuden seurauksesta, tietenkin riippuen näkökulmasta, on tämä uudistusprojekti valitettavasti ainakin toistaiseksi jäämässä ainoastaan aikeen tasolle. Tämä onnettomuus koskee pääosin pöytäkoneeni kovalevyä joka onnettomasti sanoi sopimuksensa irti ja samalla vei mennessään niin uudelleen kirjoitetun kuin jo jonkinverran täysin uutta materiaalia mennessään...... itseasiassa aika paljon.
Suurin piirtein saman verran uutta tekstiä kuin mitä blogiin on tähän asti kirjoitettu katosi.
Muita uhreja tässä tragediassa olivat minun hermoni sekä näppäimistön Enter painike.
Muilta uhreilta vältyttiin.

Tämän seurauksesta olen jonkin verran vältellyt koko asian käsittelemistä niin tietoisesti kuin tiedostamattakin, tosin jälkimmäisestä en ole aivan varma.
Vaikka tekstiasun uudistaminen saattaakin jäädä tämän seurauksesta tekemättä, joka tarkoittaa myös sitä että Raamatopsia 2.0 jäänee vain eräänlaiseksi kangastukseksi, niin projekti tuskin tähän kuitenkaan päättyy.
Näin ollen julistan juhlallisesti että sittemmin suljetuksi aiottu ja eräänlaisen kuolemantuomion saanut sivusto, jolle tätä nyttemmin kirjoitan, herätetään kuolleista.... jos ei aivan pyhän hengen niin ainkin minun omien hermojeni säästämisen nimissä.

Näin ollen Ramatopsia tulee avautumaan jälleen..... tarkistaa päivämäärää..... 02.01.2012 lähtien ainakin noin pääsääntöisesti vaikka yritänkin saada jonkinlaisen uudenvuoden ja mahdollisesti joulutervehdyksen/ kirjoituksen blogiin.
Yritän myös jatkossa pysyä jonkinlaisessa aikataulussa ja julkistaa blogiin säännöllisesti uutta materiaalia noin kaksi kertaa viikossa.