perjantaina, kesäkuuta 29

Tilapäisen ajatushäiriön korjaus

Vaikka kovin moni ei blogia lue taikka tätä viimeisintä päähänpistoani ole muutoinkaan nähnyt, ajattelin tästäkin huolimatta kirjoittaa tämän korjauksen johon olen päätynyt hieman tarkemman pohdinnan tuloksena.
Tämä korjaus koskee tuota esitystä blogin aihealueen laajentamisesta, joka oli mitä hirvittävimmällä tavalla ajattelemattomasta toteutettu ja totaalisesti tarpeeton muutos.

Se minkä takia minä ylipäätään tulin tehneeksi tämän muutoksen johtuu siitä että jo pitkän aikaa minua on enemmän kiinnostanut keskustelu joka koskee tätä hetkeä jossa me kulloinkin elämme, sen sijaan että aihealueena toimisi jokin historiallisesti merkittävä barbaaribeduiinien kirjoittama kansantaru-uskonnon opillinen teos.
Tämän ollessa yksi merkittävimmistä syistä joidenka takia blogin päivittäminen on jäänyt suurelta osin toteutumatta alkuperäisen ja uudelleenkin suunnitellun aikataulun mukaisesti.

Ja tästä olen todella pahoillani.

Niinpä ajattelin korjata nämä kaksi asiaa yhdellä kertaa ja yhdistää mielipide kirjoitukset yhteiskunnallisista ja ajankohtaisista asioista tähän blogiin, jolloin tämä blogi tulisi samalla päivitettyä useammin ja säännöllisemmin.
Toisin sanoen ajattelin säästää itseni siltä vaivalta että päivittäisin kahta eri blogia.

Tarkemmin ajateltuna tämä oli ehkäpä huonoin mahdollinen ratkaisumalli johon olisin koskaan voinut päätyä.
Johtuen siitä että tämänkaltainen blogi jonka sisältö on niinkin tarkasti määriteltyä kuin Raamattu kritiikki, on sellainen jonka lukijakunta kaikkein parhaimmassakin mahdollisessa tilanteessa on hyvin vähäinen. Periaatteessa jakautuen kahteen ryhmään, henkilöihin jotka jakavat oman käsitykseni uskonnoista joita ovat ainakin jokin osa ateisteista ja sitten ääriuskonnolliset henkilöt joidenka tarkoitus on ottaa selvää siitä mitä "saatanana kätyrit" maanpäällä milloinkin suunnittelevat ja ajattelevat.

Suurinta osaa ihmisistä tämänkaltainen sisältä ei kiinnosta ja hyvin monet näkevät uskontokritiikin jonkinlaisena hyökkäyksenä taikka fundamentalistisena uskontojen vastustamisena, jolloin nämä eivät myöskään lue blogin muuta sisältöä.

Näin ollen tunnusta oman epäonnistumiseni tämän asian kohdalla ja Raamatopsia palautuu takaisin sen alkuperäiseen muotoon. 

torstaina, kesäkuuta 28

Mooses ja käytännön uhkavaatimus

5Mooses8

Koska toisto on opintojen äiti ja Raamattu ilmeisesti opettanut tämän opin kyseiselle äidille, toistaa Raamattu minkä toistamistaan ehtii edelleen saman vanhan kaavan mukaan tarinoitaan yhä vain uudelleen ja uudelleen.
Tosin tässä kohden jopa Raamattu tuntuu menevän hieman liiallisuuksiin, käytännössä kun toiston kohteena on aiemmin kerrottu tarina jonka toisinto, toistetaan vielä kerran, joka sinänsä on saavutus sekin.

Sitä täytyy vain ihmetellä että mitä tämänkin kokoelman koonneen editorin mielessä on liikkunut kun hän on kyhännyt tarinaa kasaan...... Pyhä Henkikö? 

Jos tästä kerronta kerrasta etsii parannusta aiemmin esitettyyn, saattaa lukija kuitenkin kokea karvaan pettymyksen..........ei niin että kovinkaan moni itseasiassa vaivautuisi Raamattua lukemaan.
Itsekin kirjoitan tätä blogia jonkinlaisesta masokistisesta velvollisuuden tunnosta ja itsepäisyydestä, tulihan sanottua että käyn lävitse koko Raamatun....... tosin tämäkin järjen riemuvoittona suoritettu lausunto alkaa jokseenkin kismittämään eikä aikataulukaan ole pitänyt missään muodossa...jotakin mitä pahoittelen.

Mutta siis parannuksiin.
No ainakin Raamattu onnistuu korottamaan uhkavaatimuksensa tasoa, lupaamalla enemmän.
Ja miten tämä on mahdollista?
Eikö lupaamalla enemmän päädytäkään osoittamaan anteliaisuutta, hyvää tahtoa ja välinpitämistä?

Ei tietenkään! Kuulaisuus ja sokea palvonta kun eivät ole valinnan kysymyksiä vaan jotakin mitä vaaditaan, jolloin tämän kuuliaisuuden ja palvonnan rikkomisesta seuraa rangaistus jota kuolemaksikin Raamatussa sanotaan....mitään muuta rangaistusta kun Raamattu ei tunne....no rampauttamista lukuun ottamatta.
Niinpä suurempi lupaus, tarkoittaa suurempaa uhkavaatimusta sillä palkinnon menettäminen on mittavampi, tämän muuten ollessa absoluuttinen Uudessatestamentissa, jossa sekä palkinto että uhkavaatimus ovat mittaamattomat.

Palataan kuitenkin Mooseksen pariin.
Tämä on varsin käytännöllinen tilanne, varsinkin kun muistaa että Mooseksen kuolema ennen tätä luvattua maata oli Jumalan toimesta ennustettua.
Tämä vaikuttaa vähän samalla tapaa käytännölliseltä kuin viimeisen Paavin valitseminen.
Paaviksi kun valittiin henkilö joka oli vastuussa epäsoveliaasta virka-aseman hyväksikäytöstä tavattujen pappien, pedofiilien, sijoittamisesta ja siirtämisestä seurakuntiin jotka eivät olleet saaneet nauttia tästä jumalan lahjasta ihmiskunnalle. Paavi kun nauttii diplomaattisesta immuniteetista toimiessa samalla valtion päämiehenä, jolloin syytteen nostaminen Paavia vastaan on jokseenkin mahdotonta.

Samalla tapaa Mooseksen ennustettu kuolema poistaa varsin käytännöllisesti sen mahdollisuuden että nämä lupaukset joita Mooses ilmoituksessaan lupasi jäisivät jostain syystä täyttymättä. Onhan hyvin mahdollista että Mooses on ymmärtänyt väärin mitä Jumala hänelle on sanonut ja kuollutta henkilöä on hieman paha saada vastaamaan mikäli nämä lupaukset jäävät täyttymättä.
Tosin pitäisihän ylöstempauksen olla tälle jumaluudelle ainakin uskonnollisesti täysin mahdollista jolloin zombi Mooses voitaisiin saada vastaamaan syytöksiin valheellisesta markkinoinnista, mikäli tällainen potentiaalinen tilanne pääsee kulminoitumaan totaaliseen fiaskoon.

maanantaina, kesäkuuta 25

Inspiraationa diktaattoreille??

5Mooses7

Tämä kyseinen kappale Raamattua vaikuttaa aivan siltä kuin se olisi plagioitu jonkun kansanmurhaa ja rotupuhdistusta suunnittelevan diktaattorin puheesta, juuri ennen kuin hän on käskenyt armeijaansa hyökkäämään puolustuskyvyttömän maalaiskylän kimppuun ja teloittamaan kaikki siellä asuvat aina vauvasta vaariin asti.
Tai sitten asia onkin niin että nämä diktaattorit ovat haalineet inspiraatiota Raamatusta, sillä edellä mainittua tarkoitusta varten inspiraation lähteitä Raamatusta kyllä löytyy hyvin paljon, eikä minkäänlaista tulkintaa edes tarvitse tehdä.

Tämä käsky hävittää koskee Raamatun tässä vaiheessa mainitsemia seitsemää kansakuntaa joiden kerrotaan olevan suurilukuisampia kuin israelilaiset ja sitä vahvistetaan vetoamalla jumalalliseen auktoriteettiin, sekä esitetään että tämä kansanmurha/ rotupuhdistus on oikeutettavissa siksi että tällä jumaluudella ei ole liittoa näiden kansakuntien kanssa.

Ja jälleen kerran tässä kohden vedotaan Egyptin orjuudesta pakenemiseen ja hirmutekoihin joita kyseisen jumaluuden esitetään tämän yhteydessä harrastaneen, muussa yhteydessä näitä hirmutekoja saatetaan kutsua ihmeiksi.

Raamattu vetoaa tässä kohden myös hyvinvointiin ja hedelmällisyyteen, niin ihmisten kuin maankin, esittäen että kukaan joka uskoo tähän Jumalaan ei sairastu tai kärsi hedelmättömyydestä ja niin ikään maa jota Jumalaan uskovat viljelevät on tuottoisaa.
Ongelma tässä on tietenkin se että mitään tällaista ei ole näyttänyt tapahtuvan mutta yksi vielä keskeisempi kysymys on se miksi tämän jumaluuden olisi mitään syytä esittää tällaisia lupauksia.
Kun ajattelee mikä tämän jumaluuden luonne on niin se yksinkertaisesti vain vaatii että sitä totellaan ja rankaisee mikäli sen pikkutarkkoja määräyksiä uhrimenoista, pukeutumisesta, viljelemisestä taikka kansanmurhan suorittamisesta ei noudateta pilkulleen.
Jolloin minkäänlaisen lupauksen tekeminen tälle kansalle näyttää olevan jokseenkin turhaa, niiden kun on joka tapauksessa alistuttava tälle jumaluudelle taikka muutoin se rankaisee sekä niitä jotka ovat tämän virheen tehneet sekä näiden läheisiä..... mikäli siis jokin tällainen jumala olisi olemassa.
Jos se tekisi jotakin hyvää näille ihmisille niin sen tarvitsisi ainoastaan tehdä jotakin hyvää ja esittää että tämä on jumalallisen armon osoitus.

Vähän samaan tapaan kun uskonnolliset henkilöt tekevät nykyään, monet kun ovat tajunneet etteivät he itseasiassa kykene osoittamaan että mitään jumaluutta itseasiassa olisi olemassa.

Tosin tämä "hyvyys" tässä kohden on hieman saman kaltaista hyvyyttä kuin sellaisessa tapauksessa jossa joku ensin potkii koiraansa ja tämän jälkeen ruokkii sen.
Itse en tosin sanoisi että ruokkiminen tässä tapauksessa olisi osoitus täydellisestä moraalista, mutta jostakin syystä uskonnollisilla henkilöillä ei ole mitään ongelmaa nähdä jumalallinen toiminta tällaisissa puitteissa absoluuttisen hyvyyden osoituksena.

Ja koska Raamattu on jos mitään niin todella johdonmukainen epäjohdonmukaisuudessaan niin tämä kappale loppuu jokseenkin ristiriitaisissa merkeissä johtuen siitä että aiemmin tämä samainen kertomuksessa esiintyvä henkilö kertoo kansalleen miten valloitettavista kaupungeista kylistä saatu sotasaalis on jaettava....ja montako neitsyttä kukin saa omakseen.
Sen sijaan tässä kerrotaan että sotasaaliin ottaminen on jumalalle kauhistus.

Tosin sen verran yhdenmukainen Raamattu sentään on että edelleenkin muut jumalankuvat käsketään polttamaan samalla kun Raamattu kehottaa armottomasti surmaamaan kaikki jättämättä ketään taikka mitään henkiin.

lauantaina, kesäkuuta 16

Jäkipyykkiä uhkauksilla ja lupauksilla

5Mooses6

Samoin kuin aiemminkin 5Mooses6 vahvistaa tätä ajatusta palkinnosta tässä elämässä, sen sijaan että tämä palkkio olisi jotkin joka odottaa kuoleman jälkeen taikka että tämä palkinto olisi jotakin materiaalitonta.

Se että tästä ollaan siirrytty hyvinkin äkkiä materiaalittomaan ja kuolemanjälkeiseen palkintoon ei ole kovinkaan merkillistä sillä kun näitä palkintoja ei näytä erityisemmin kasaantuvan, vaan myös ne jotka eivät palvo kyseistä jumaluutta tulevat toimeen ihan hyvin jos ei paremminkin, on jokseenkin helppoa osoittaa että tämän jumalan palvominen näyttää olevan yhtä tehokasta kuin itsekseen puhuminen.

Varsin ongelmalliseksi tämä muodostuu silloin kun kyseistä seikkaa käytetään todisteena tämän jumalan hyvyydestä ja siitä että sitä tulisi palvoa, kunnioittaa ja rakastaa.
Jos siis jokin muu toimii paremmin niin silloin tällaisen ajattelun pohjalta kyseinen tapa toimia on silloin parempia ja mikäli sen taustalla toimii uskonnollinen ideologia on tämä jumalolento silloin jokin jota on syytä palvoa, kunnioittaa ja rakastaa enemmän.

Raamattu kun ei tässäkään kohden kiellä muiden jumalien olemassaoloa, ainoastaan kieltää niiden palvomisen.

Nämä ovat kuitenkin hieman ristiriidassa keskenään, ainakin noin periaatteelliselata pohjalta.
Totalitaristisesta uskonnollisesta näkökulmasta katsottuna mitään ristiriitaa ei tietenkään ole koska ainoa oikea tapa ajatella on se jonka uskonto esittää, piittaamatta täysin siitä mitkä tämän ajattelutavan konkreettiset seuraukset ovat kun sitä sovelletaan käytännössä.

Keskeisin ongelma tässä on rakastamisen vaatiminen.
Tämä on mielestäni yksi sellaisista asioista josta vertauksen tekeminen on jokseenkin hankalaa.
Käytännössä kun tämä esitetään siten että tämän jumaluuden esittämiä käskyjä on noudatettava välttämättömästi taikka tämä rankaisee tottelemattomuudesta, samalla kuitenkin tämä jumaluus pakottaa alaisensa toimimaan tietyllä haluamallaan tavalla jonka jälkeen se vaatii tulla rakastetuksi.

Paras vertaus tämän kaltaiselle jumaluudelle joka minulle tulee mieleen olisi sellainen tilanne jossa raiskaaja vaatii uhriaan rakastamaan itseään.
Tässä tosin kyseessä on ennemminkin mielen raiskaamisesta kuin mistään muusta.

Tätä esitystä lopuksi vahvistetaan uhkavaatimuksella sekä esimerkillä tästä uhkavaatimuksesta johon käytetään tässäkin kohdassa Egyptin orjuudesta pakenemista. Kyseisen kertomuksen ongelmista voi halutessaan lukea aiemmista tässä blogissa julkaisemistani kirjoituksista.