lauantaina, syyskuuta 7

Naisasioiden käsittelyä ja muita outouksia

Vaikka saattaisi luulla että tähän mennessä olisin jo totuttautunut Raamatullisen lakien raadolliseen kummallisuuteen, niin täytyy tästä huolimatta myöntää että joka ikinen kerta minun mieleni valtaa tietyn lainen hämmästys näitä sivuja lukiessani.
Sillä minusta vaikuttaa hieman alentavalta ajatella että pronssikautiset barbaaribeduiinitkaan olisivat pitäneet näitä esityksiä järkevinä. Lukuun ottamatta ehkäpä pronssikautista barbaaribeduiinia joka on kolauttanut päänsä pahemman kerran.

Ei niin että ajatus rikoksen suorittajan pieksemisestä olisi mitenkään outo ajatus, varsinkaan sen osalta joka on joutunut rikoksen kohteeksi, jotakin mihin kappaleen ensimmäiset kolme jaetta viittaavat, saati että puivan härän suun sitomisen kieltäminen olisi.... no ok tuo on jo hieman outoa...., neljännen jaetta mukaillen vaikeasti ymmärrettävissä.

Tästä huolimatta varsin oudoksi asia menee kun laillisena rangaistuksena toimii kenkien poistaminen jalasta ja päälle sylkeminen, siitä ettei saata kuolleen veljensä vaimoa raskaaksi mikäli tämä jää leskeksi ilman lapsia.
Ja ei, et lukenut väärin, sillä jakeissa 5Mooses 25: 5 – 10 varsin selkeästi ilmaistaan asian olevan näin.

Jotakin mikä saattaa aiheuttaa hieman noh... kiusallisia keskusteluja illallispöydässä.

Mies: Minun veljeni kuoli.
Vaimo: Voi anteeksi olen pahoillani.
Mies: Eikä veljeni leskellä ole lapsia.
Vaimo: Voi miten surullista.
Mies: Niinpä minä menen veljeni vaimon kanssa sänkyyn.
Vaimo:..............Ai anteeksi mitä sinä sanoit??
Mies: Niin että minä menen tekemään kuolleen veljeni vaimon kanssa lapsia kun veljeni ei ole enää kykenevä jottei veljen suku katoa.
Vaimo: ................. WTF ?!?!?!?!?

Keskustelu jonka jälkeen mies kivittää vaimonsa kuoliaaksi, totta kai vetoamalla Raamattuun, koska tämä ei ole osoittanut kunnioitusta Raamatun ohjeistukselle.
Totisesti vanhurskas ja kuuliainen on hän, näin Jumalaa pelätessään.... tai jotakin sinne päin.

Jotakin mistä päästäänkin vaivattomasti vaimon säälimättömään rampauttamiseen taikka silpomiseen..... riippuen hieman siitä mitä tällä seuraavalla tarkoitetaan.
5Mooses 25: 12: " hakkaa poikki hänen kätensä säälimättä."

Ja mikä onkaan tämä hirvittävä rikos jonka vaimo on tässä yhteydessä suorittanut ansaitakseen tämänkaltaisen raakalaismaisen rangaistuksen. No puolustaessaan aviomiestään toisen miehen hyökkäykseltä tämä on...... miten Raamattu asian ilmaisee... "ojentaa kätensä ja tarttuu tämän häpyyn".
Jotakin minkä olettaisi olevan varsin tehokas keino hyökkääjän taltuttamiseksi.... vaikka hieman epäurheilijamaista käytöstähän tuo kyllä saattanee olla.

Seuraavat jakeet aina jakeesta 13 – 19, johon tämä kappale loppuu, kehottavat käytännössä rehelliseen kaupankäyntiin. Valitettavasti Raamatulliseen tapaan sitä miksi rehellistä kaupankäyntiä tulisi harjoittaa ei perustella taikka oikeuteta mitenkään, vaan sen sijaan vedotaan että tämä on Jumalalle jostain syystä kauhistus.
Mitään vetoomusta siihen että toisen huijaaminen on moraalisesti ja eettisesti väärin koska se aiheuttaa tälle henkilölle taloudellisia tappioita ja näin konkreettista haittaa, ei missään kohdassa esitetä.

Jonka jälkeen Raamattu jälleen onnistuu muistuttamaan Egyptistä pakenemisesta, unohtaen mainita sen että tämä Jumala jostain syystä salli Egyptiläisten orjuuttaa juutalaiset.

Noh mikäli tietenkin sivuutetaan sellainen historiallinen outous ettei ole olemassa minkäänlaista todistetta siitä että juutalaiset olisivat olleet koskaan Egyptissä orjuudessa. 

Ei niin että tämä viimeinen olisi Raamatullisesti katsottuna mikään kovinkaan ihmeellinen sattumus.