perjantaina, toukokuuta 20

TIEDOTE

Tiedoksi niille jotka ovat onnistuneet löytämään tämän blogin, sekä tietenkin niille jotka ovat vaivautuneet lukemaan mitä olen onnistunut tälle sivustolle tuhraamaan.

Blogi ei ole edennyt pitkään aikaan ja siihen on olemassa myös syy.
Muoto jossa olen tähän asti blogia kirjoittanut on.......... varsin epäkäytännöllinen sen ollessa varsin tarkka kuvaus minun lukukokemuksestani siitä mitä Raamattu sanoo.
Tämä on kuitenkin tarpeetonta ja vie aivan liian kauan aikaa, sillä mikäli jotakuta sattuu kiinnostamaan mitä Raamattu sanoo, niin ko henkilö todennäköisesti lukee Raamatun; eikä minulla ole kiinnostusta kirjoittaa Raamatusta omaa versiotani.
( Vaikka kieltämättä ajatus on varsin huvittava)

Tästä syystä johtuen tämä projekti on ollut hyllytettynä jo jonkin aikaa.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että olisin lopullisesti hylännyt projektin. Sen sijaan olen parhaillani uudelleen muotoilemassa tekstejä jotka olen tähän mennessä julkaissut muotoon jossa pääpaino ei ole siinä mitä Raamattu sanoo, vaan minun kriittisessä tarkastelussani Raamatun sisällöstä.

Toisin sanoen tekstit tulevat olemaan hyvin paljon enemmän painotettuja tekstin analysoimiseen ja kritiikin perustelemiseen, kuin aiemmin. Samoin poistan kokonaan lainaukset ja viittaan kohtiin Raamatussa ainoastaan esim: Genesis:1-1, kommentoidessani kyseistä kohtaa.
Tämä jotta teksteistä tulee yhtenäisempiä ja lyhyempiä, tarkoituksena parantaa luettavuutta.

Tämä blogi jää olemaan muotoon jossa se tällä hetkellä on, enkä tule jatkossa tälle kirjoittamaan. En myöskään poista tätä blogia taikka sillä olevia tekstejä, sillä ne ovat tekstejä jotka on julkaistu tarkoituksessa että muut niitä lukisivat. Katson että omien aiempien mielipiteiden poistaminen, siinäkin tapauksessa että mielipiteet ovat muuttuneet, on hieman epärehellistä.

Kun olen saanut tämän projektin muotoon jossa haluaisin sen olevan, ilmoitan tästä tällä blogilla.


Lämmintä ja hyvää kesää kaikille

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti