Mikäli yrittää vakuuttaa jonkun
jostakin asiasta, samalla tunnistaen ettei kykene argumentoimaan oman
esityksensä puolesta millään perusteltavissa olevalla tavalla,
jäljelle ei jää tunne argumenttien lisäksi juuri mitään muuta
vaihtoehtoa. Noh tietenkin uhkavaatimuksen lisäksi, jonka osalta
Raamattu kieltämättä on varsin esimerkillinen tapaus.
Toki tähän katekoriaan "tunne
argumentit" sisältyy hyvin paljon erilaisia vaihtoehtoisia
muotoja, aina naurettavan epätoivoisista käsittämättömän
absurdeihin argumentteihin.
Ja vaikka Raamattu osaakin lahjakkaasti
soveltaa näitä kaikkia vaihtoehtoja, sen bravuurina toimii
kombinaatio argumentti joka yhdistää uhkavaatimuksen ja tunne
argumentin.
Mahdollisesti epätoivoisin
tunnistettavissa oleva tunne argumentaation muoto, siis sellainen
johon saattaa nykyään törmätä, on vetoomus lapsiin, jossa esitys
menee jotenkin näin: Me molemmat tunnistamme että lapsia on
suojeltava, niinpä sinun on oltava samaa mieltä minun esitykseni
kanssa, vaikka en kykenekään osoittamaa mitä tekemistä
esitykselläni on lapsien suhteen.
Tosin tätäkin voi kaiketi pitää
jonkinlaisena edistysaskeleena, jos sitä vertaa tähän samaiseen
argumentaatio muotoon joka Raamatun mittapuulla menee jotenkin näin:
Jos et tee niin kuin minä sanon, lapsesi tulevat kärsimään
hirvittävästi. Sillä joudun kiduttamaan lastasi hirvittävästi
jos et tottele minua ja se on sinun syytäsi.
Joten kysymys kuuluukin: Minkä takia
jokin jumala vaivautuisi käyttämään epätoivoisinta mahdollista tunteisiin vetoavaa uhkavaatimusta,
argumenttina jonka tarkoitus on vakuuttaa primitiivinen barbaariheimo
siitä että kyseistä olentoa tulisi palvoa ja sen määräyksiä
noudattaa?
Sillä luulisi ettei ainutkaan olento
jota voisi kutsua jumalaksi sortuisi tämän kaltaisiin inhimillisiin
epäonnistumisiin, osoittaen lähinnä sairaalloista narsismia,
tavalla joka voi ainoastaan olla negatiivinen sen tavoittelemaa
päämäärää kohtaan.
Mikä käytännössä tekee Raamatun
Jumalasta elokuva pahiksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti