Kun tämän esitetyn kansanmurhan lopputuloksia käy Raamatun perusteella lävitse, ei voi välttyä huomaamasta sellaistakaan seikkaa että ihmisiä pidetään aivan yhtä lailla omaisuutena kuin mitä tahansa muutakin. Mikä toisaalta on jotakin joka soveltuu varsin hyvin luomiskertomukseen.
Tämä siksi että mikäli ajatellaan että ihminen on tehty, samalla tapaa kuin esineet joita ihmiset itse tekevät, voidaan täysin yhtä hyvin esittää että tekijällä on omistusoikeus tekemäänsä.
Tietenkin tässä yhteydessä sopivasti huomataan unohtamaan se että asiat ja esineet joita ihmiset tuottavat harvemmin itseasiassa omaavat kyvyn ajatella itse ja että me tunnistamme jo nyt että vanhemmilla ei ole oikeutta tehdä lapsilleen mitä he haluavat..... no ainakin toivottavasti.
Raamatun ollessa kyseessä ei tietenkään ole kyse siitä että ihmiset tekevät ihmisiä, vaan että Jumala on luonut ihmisen, ja niinpä ihmisellä on tässä yhteydessä Jumalan, tai pikemminkin uskonnon määrittelemä, samankaltainen esineellinen arvo.
Siispä jos tämä samainen esitetty jumaluus joko sallii jotakin tapahtua tai tässä yhteydessä antaa israelilaisten ottaa haltuunsa nämä ihmiset, niin tämä jumaluus on siirtänyt omistusoikeuden näistä ihmisistä näille israelilaisille.
Jolloin orjuus voidaan oikeuttaa.
Kun tätä käsitystä sovelletaan hieman vapaammin, ilman siis että otetaan itseasiassa yhteyttä mihinkään jumaluuteen, voidaan uskonnollisen auktoriteetin varjolla tämä käytäntö oikeuttaa kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Sillä jos Jumala sallii jotakin tapahtua, niin eikö se silloin ole Jumalan tahto.
Erityisesti tämä ilmiö, niin tässä yhteydessä kuin muutenkin, Raamatun teksteissä kohdistuu nimenomaisesti naisiin, tai vääräuskoisiin, tai midinialaisiin....... no itseasiassa kaikkiin paitsi israelilaisiin. Seikka joka pätee yhtä voimakkaana... no lähes yhtä voimakkaana vieläkin kuin pronssikaudellakin ja tekee uskonnollisista väittämistä solidaarisuudesta jokseenkin naurettavia.
Tosin pronssikaudella kyseiset uskonnot olivat edes sen verran rehellisiä etteivät edes teeskennelleet olevansa jotakin mitä ne eivät niin selvästi ole.
Kyseisessä kappaleessa, Numeri 31, tarkalleen tämä orjuuttaminen vielä kohdistuu nuoriin tyttöihin taikka ainakin niihin jotka olivat neitsyitä. Se että neitsyys on tässä se kriteeri jonka perusteella päätetään tapetaanko joku vaiko ei, on seikka joka jokseenkin kertoo hyvin paljon kyseisen käytännön barbaarisuudesta.
Mitä tässä ei tietenkään kerrota on se miten neitsyys kyseisessä tilanteessa arvioitiin...... ja ehkä on hyvä niin.
Tämä samankaltainen mentaliteetti toimii käytännössä vielä nykyäänkin avioliiton yhteydessä, tilanteessa jossa joku saattaa jonkun raskaaksi. Tämä siksi että kristillinen käsitys esittää että tämä raskaus on Jumalan tahto ja että tämä asettaa kyseisen miehen omistus suhteeseen kyseistä naista kohtaan. Raamattu kun ei tunnista naista autonomiseksi ollenkaan.
Ja mikäli joku sattuu ajattelemaan että tämän kaltainen ajattelutapa on ainoastaan muinaishistoriaa niin kysymys naispappeudesta tuskin olisi ollut kovinkaan kummallinen jos näin todella olisi.
Samalla tämä asettaa varsin kyseenlaiseksi uskonnolliset väitteet siitä että objektiivinen ihmisarvo olisi jotenkin saavutettavissa ainoastaan jumalallisen auktoriteetin osoittamana, varsinkin kun ihmisarvo näyttää tällaisessa yhteydessä olevan yksinkertaisesti vain esinearvo.
Ei niin että objektiivisuudesta tässä yhteydessä, taikka muutoinkaan, olisi minkäänlaista havaintoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti