tiistaina, marraskuuta 9

Sauvoja, versoja ja kummallisuuksia

Korjatakseen tätä ongelmallista massamurha viettiään, joka oli toki täysin näiden ihmisten valittamisen syytä, Jumala päätti asettaa testin jolla osoitettaisiin kaikelle kansalle kuka mihinkin asemaan kuuluu. Tässä tapauksessa se kuka on oikeutettu puhumaan Jumalalle ja kuka ei.

Niin jokainen sukukunta sitten toi paimensauvan liiton arkin eteen ja jotta Jumala saattaisi ilmaista omat aikomuksensa, joka ilmeisestikin tapahtui sen kautta että tämä paimensauva alkaisi versoa.
Kun tämä Jumala nyt kuitenkin oli valmis osoittamaan omat voimansa polttamalla, aukaisemalla maan ja lähettämällä ruttoa tappaakseen omia kansalaisiaan, se minkä takia hän ei ainoastaan voinut esim: asettaa valopatsaan niiden päälle jotka hän valitsi jäänee mysteeriksi.

Ja niin sitten kävi että seuraavana päivänä oli Aaronin suvun sauva, joka oli Leeviläisten puolesta asetettu, alkanut versomaan kukkia ja manteleita.
Niin tämä oli oleva Jumalan määräyksestä merkkinä uppiniskaisille jotka olivat uskaltaneet esittää valituksia.
Ihmeellistä kyllä kukaan ei vaivautunut katsomaan oliko joku sattumalta esim: "vahingossa" sekoittanut mikä sauva tämä Aaronin sauva oli.

Mutta voi voi. Ei kansan napina vieläkään vaiennut vaan valittamaan alkoivat he, siitä että nyt kukaan ei voisi lähestyä Jumalaa.
Itse tosin en näkisi mitään ongelmaa olla lähestymättä Jumalaa joka polttaa, murskaa ja aiheuttaa sairauksia tappaakseen ihmisiä.

Numeri 18

Miten siis kävikään, siitä jatkaa Numeri luku 18 seuraavasti.
Aaronin suvun pappeus vahvistettiin ja Leevin sukukunta asetettiin palvelemaan Aaronin sukua tehtävissä jotka koskivat tämän papin viran toteuttamista, kaiketi.
Mutta jokainen syrjäinen, jokainen Aaronin sukukunnan ulkopuolelta, tulisi surmatuksi mikäli ryhtyisi toimiin jotka Aaronille ja Leeviläisille oli asetettu.

Tätä seuraa koko joukko erilaisia sääntöjä ja määräyksiä koskien uhrilahjoja joita ilmestysmajaan tuodaan. Periaatteessa kyseessä on ohjeistus siitä minkä osan Aaron ja Leeviläiset tuodusta uhrista saavat itselleen palkkioksi ilmestysmajan tehtävien ja hoidon suorittamisesta.

Numeri 18:15 osaa kuitenkin kertoa sen että jokainen esikoislapsi on Aaronin oma; ja lunastettava tiettyyn rahasummaan. Ongelmallinen tämä on monestakin syystä mutta yksi keskeisimmistä on tämä käsitys ihmisestä omaisuutena, joka on verrannollinen mihinkä tahansa eläimeen.
Monessakin tilanteessa saa kuulla että ilman käsitystä tästä Jumalasta, ihmisellä ei ole arvoa ja mikäli arvo joka ihmisellä on, on tämä joka tässä on esitetty minun on oltava samaa mieltä. Merkillistä on kuitenkin se että hyvin usein, tämä nimenomainen ihmisarvo asetetaan arvoksi joka on seurausta mikäli ei hyväksy Raamatullista ihmiskäsitystä.

Tästä Raamattu jatkaa edelliseen tapaansa esittäen kenelle kymmenykset kuuluvat ja kenellä on oikeus ottaa osansa uhrilahjoista.
Pappis toimi ei ole siis muuttunut mihinkään vaan edelleenkin virkaan kuuluu Jumalan sanan ilmaiseminen jonka mahdollistaa kansa tarjoten sekä mahdollisuuden esittää tätä Jumalan sanaa, että elättää tämän pappishenkilön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti